Zimbabwe sai viimein pääministerin

Zimbabwen oppositiojohtaja Morgan Tsvangirai on vannonut virkavalansa maan uutena pääministerinä. Oppositio muodostaa nyt yhteishallituksen presidentti Robert Mugaben kanssa.

- Tärkein tehtävä on talouden vakauttaminen, entinen ay-johtaja sanoi virkaanastujaispuheessaan ja pyysi ulkomaita auttamaan maata jaloilleen.

Lupauksen lunastaminen tuntuu mahdottomalta. Zimbabwen talous on raunioina, työttömyys yli 90 prosenttia ja kurjuuden huippuna koleraepidemia kylvää kuolemaa.

Hyperinflaatio nostaa hinnat kaksinkertaisiksi päivittäin, eikä inflaatiolukuja ole julkaistu sen jälkeen kun arvio nousi 231 miljoonaan prosenttiin. Kaikki kynnelle kykenevät käyttävät ulkomaan valuuttaa.

Oppositio ja Mugabe sopivat Etelä-Afrikan välityksellä yhteishallituksesta jo syksyllä, mutta neuvottelut venyivät ministerinsalkkujen jaosta ja turvallisuusjoukkojen komennosta syntyneiden kiistojen vuoksi. Hallitus aloittaa työnsä perjantaina.

Vain harvat uskovat uuden hallituksen mahdollisuuksiin.

- Parhaimmillaankin se jäänee väliaikaiseksi hallitukseksi, joka laatii uuden perustuslain ja päättää uusista vaaleista, arvioi Peter Biles, Britannian yleisradioyhtiön BBC:n kirjeenvaihtaja eteläisessä Afrikassa.

Järjestyksen valvonta jäytää

Kättä väännettiin varsinkin sisäministeriöstä, joka vastaa poliisivoimista. Lopulta asia ratkaistiin jakamalla ministeriö kahdelle ministerille. Poliisia ja turvallisuusjoukkoja on usein syytetty Mugaben käsikassarana toimimisesta.

Monet epäilevät silti, suostuuko Mugabe noudattamaan sovittua vallanjakoa. Zimbabwea koko itsenäisyyden ajan hallinnut Mugabe julisti vielä äskettäin, että "Zimbabwe on minun".

- Järjestelyssä on puutteita, sillä vallanjako suosii Mugabea ja hänen Zanu-PF-puoluettaan. Tsvangirain mahdollisuudet toimia jäävät todennäköisesti vähäisiksi, mutta silti hän joutuu vastuuseen hallituksen toimista, arveli Aubrey Matshiqi eteläafrikkalaisesta tutkimuslaitoksesta.

Zimbabwe on ollut poliittisessa sekasorrossa viime maaliskuusta, jolloin Tsvangirai voitti presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen. Hän ei ottanut osaa toiselle kierrokselle Mugabea vastaan väkivaltaisuuksien takia.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.