Zimbabwen väkivalta jatkuu

Maanvaltauksiin liittyvä väkivalta jatkuu Zimbabwessa. Noin 700 presidentti Robert Mugaben kannattajaa on miehittänyt maailman suurimpiin kuuluvan tupakkaviljelmän satakunta kilometriä pohjoiseen pääkaupungista Hararesta.

Tilanhoitaja, tämän tyttöystävä ja toinen nainen viettivät yön valtaajien saartamina. Valtaajat pitivät myös 22 000 hehtaarin laajuisen Foresterin tilan omistajaa Duncan Hamiltonia jonkin aikaa panttivankina.

Wedzen alueella noin 120 kilometriä pääkaupungista itään Zimbabwen itsenäisyystaistelun veteraanit ja heidän tukijansa polttivat tupakkatilan, sieppasivat mustan työnjohtajan ja pieksivät työntekijöitä.

Tilat vallattiin vajaat kaksi vuorokautta sen jälkeen kun Etelä-Afrikan, Mosambikin ja Namibian johtajat olivat antaneet tukensa presidentti Mugaben maanvaltaukset hyväksyvälle politiikalle. Presidentti Mugaben kannattajat ovat kahden kuukauden aikana miehittäneet yli 1000 maatilaa, arvioi brittiläinen radioyhtiö BBC.

Mugaben arvostelijat syyttävät presidenttiä valtausten tukemista huomion viemiseksi pois talouden romahtamiselta. Australia tarjoutui tänään ottamaan vastaan valtausten kohteeksi joutuneita valkoisia viljelijöitä Zimbabwesta.
(MTV3-STT-DPA-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.