Laura Birn varasti huomion Jussi-gaalassa läpinäkyvällä asullaan

Näyttelijätär vastasi Jussi-juhlan yhdestä rohkeimmasta asusta.

Näyttelijä Laura Birn asteli Jussi-gaalan punaiselle matolle pukeutuneena J. Lindeberg -merkkiseen vihreään luomukseen.

Läpikuultava asu oli yksi Jussi-gaalan rohkeimmista.

– Parasta tässä illassa on päästä tapaamaan kaikkia tuttuja ja juomaan hieman samppanjaa, Birn fiilisteli punaisella matolla.


Birn on tehnyt tähän asti suurimman kansainvälisen tuotantonsa brittielokuvassa The Ones Below.  Hän näyttelee elokuvassa naista, joka kärsii lapsettomuudesta.

Omassa elämässään Birn on pienen lapsen äiti.

– Siellä puolella on kaikki hyvin, hän hymyili.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.