MTV tapasi Angry Birds -elokuvan amerikkalaistähdet: "Minusta tuli peliriippuvainen"

Angry Birds -elokuvan maailman ensi-ilta lähestyy! MTV.fi tapasi mukana olevan amerikkalaisen tähtikaartin New Yorkissa. 

Angry Birds -elokuva vie katsojan pelin taustoihin, minkä kautta voi ymmärtää, miksi linnut ovat niin vihaisia.

Hittipelistä tutut linnut elelevät rauhassa onnellisella saarellaan, kunnes pelistä tutut possut tulevat ja varastavat lintujen munat. Päähahmo-Rediä eli punaista lintua näyttelevä Jason Sudeikis myöntää ihastuneensa hahmoon.

– Tykkään punaisesta linnusta tosi paljon! Nyt kun hänen taustansa on selvä, niin hänellä on ymmärrettävä syy vihaan. Uskon, että meillä kaikilla menee joskus myös ympärillä oleviin ihmisiin hermo, Sudeikis sanoo.

Sudeikis ei tuntenut Angry Birds -peliä hyvin ennen elokuvaa, mutta ”Chuckia” eli keltaista lintua näyttelevä Josh Gad sitäkin paremmin.

– Sain pelin käsiini vuonna 2012, kun tuli pelin Star Wars -versio. Aluksi olin, että olen liian vanha tähän peliin. Lopulta minusta tuli pakkomielteinen pelaaja! Ihan oikeasti pelihullu, Gad kertoo.

Gadin mukaan monen elokuvan kuvaukset myöhästyivät hänen pelaamisensa vuoksi.

– Kuvauksissa minua joskus etsittiin ja huudeltiin, kun vain pelasin jossain, Gad nauraa.

Gadin roolihahmo Chuck puhuu elokuvassa niin nopeasti, että katsojakin hengästyy.

– Minun oli lämmiteltävä, sillä puhenopeus on luonnottoman nopea. Hain hahmoon mallia lapsuudenkaveristani, jota kutsuttiin ”moottoriturvaksi”, Gad kertoo.

Vihanhallintakurssia vihaisille linnuille pitävä ”Matilda” on yltiöpositiivinen hahmo, jonka tekeminen oli Maya Rudolphistaerityisen hauskaa.

– Saan vain keskittyä ääneeni ja itseeni, tykkään siitä, Rudolph nauraa.

Ice Age- ja Itse ilkimys -animaatioista tuttu elokuvatuottaja John Cohen uskoo, että ihmiset rakastuvat elokuvaan, vaikka eivät olisi koskaan pelannetkaan koko peliä.

– Tarina ja hahmot ovat niin vahvoja, että tästä tulee vielä hieno, Cohen sanoo.

Angry Birds -elokuva saa maailmanlaajuisen ensi-iltansa toukokuussa. Suomen ensi-ilta sekä englannin että suomen kielisille versioille on 13. toukokuuta.

Suomeksi puhutussa versiossa näyttelevät muun muassa Riku Niminen, Joonas Saartamo ja Pirjo Heikkilä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.