TV-Opas

Oscareita juontava Chris Rock ottaa rajusti kantaa rasismikohuun

Vuoden 2016 Oscar-gaalaa on varjostanut rasismikohu, eikä juontaja arkaillut Akatemian arvostelua avauspuheenvuorossaan.

Chris Rock, 51, juontaa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Losa Angelesissa juhlittavaa Oscar-gaalaa. 

Vuoden 2016 Oscar-gaalaa on varjostanut rasismikohu, koska kyseessä on jo toinen vuosi peräkkäin, kun yksikään tummaihoinen näyttelijä ei saanut ehdokkuutta gaalassa.

Gaalan juontava Rock ei arkaillut avauspuheenvuorossaan, vaan arvosteli gaalaa suorin sanoin.

– Me ansaitsemme mahdollisuuden, Rock totesi painokkaasti puheensa päätteeksi. 

Rockin puheenvuoroa ylistettiin Twitterissä kiivaasti.

– Yleisöllä ei ole aavistustakaan, pitäisikö heidän taputtaa, vai ei. Chris Rock kertoi ainoastaan totuuden. Tuo oli siisti monologi. 

– Luulen, että näimme jo gaalan parhaan osuuden. 

– Kaikkien aikojen paras avauspuheenvuoro!

– Chris rock teki minuun vaikutuksen. Sävy oli oikea, vitsit olivat oikeita ja hän sain yleisön tuntemaan olonsa juuri sopivasti epämukavaksi. 

– Se oli täydellistä. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.