Donald Trumpin tytär hurmaa catwalk-mallina – debytoi muotiviikoilla

Diili-ohjelmasta tutulla yritysjohtajalla on näyttävä tytär.

Presidenttikilvassa mukana oleva Donald Trump, 69, on viiden lapsen isä ja kolmen lapsen isoisä. Trumpin toisesta avioliitosta vuonna 1993 syntynyt Tiffany on nyt ottanut ensiaskeleitaan mallimaailmassa.

Tiffany Trump teki debyyttinsä New Yorkin muotiviikoilla, mutta ei suunnittele uraa mallimaailmassa PageSix-sivuston mukaan.

Nukkemaisen kaunis Tiffany tähditti ystävänsä Andrew WarreninJust Drew -show’ta sunnuntaina.

– En ole toiminut mallina koskaan aiemmin, mutta Andrew on yksi parhaista lapsuudenystävistäni, joten tulin tänne tukemaan häntä, hän sanoi.

Nuoren naisen suunnitelmiin kuuluu lähitulevaisuudessa hakea lukemaan lakia yliopistoon.

Hän ei sulje pois mahdollisuutta työskennellä isänsä yrityksessä.

– Kaikki on mahdollista, mutta koulutus on asia, jota sinulta ei voida viedä koskaan pois, Tiffany perusteli päätöstään.

Katso Tiffany Trumpin catwalk-kuva täältä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.