Toimintatähti avautuu riippuvuudestaan aikuisviihteeseen: Se sotki elämäni

Näyttelijä Terry Crews julkaisi helmikuussa Facebookissa videon, jolla kertoo avoimesti riippuvuudestaan aikuisviihteeseen ja sen vaikutuksista hänen avioliittoonsa.

Entinen amerikkalaisen jalkapallon pelaaja ja muun muassa The Expendables -elokuvasarjaa tähdittänyt näyttelijä Terry Crews julkaisi 11. helmikuuta videon, jolla hän tunnustaa kamppailleensa vuosia riippuvuutensa kanssa. Crews oli riippuvainen aikuisviihteen katselemisesta.

Tunnustusvideonsa Crews on julkaissut nimellä ”pienet likaiset salaisuudet”.

– Minun pieni likainen salaisuuteni on, että olin koukussa pornografiaan vuosikausien ajan, Crews aloittaa tunnustuksensa.

– Aikuisviihde sotki elämäni monin tavoin. En kertonut kenellekään, se oli minun salaisuuteni. Koska kukaan ei tiennyt, se kasvoi suureksi ongelmaksi. Moni sanoo, ettei aikuisviihteeseen voi olla koukussa. Mutta jos päivä vaihtuu yöksi, ja katsot sitä edelleen, niin sinulla varmaankin on ongelma! Sellainen minä olin.

Crews kertoo, kuinka hänen salaisuutensa muutti häntä niin, että hänen vaimonsa Rebecca King sanoi, ettei tunne miestään enää ja uhkasi lähteä. Pelko vaimon menettämisestä sai Crewsin heräämään ja huomaaman ongelmansa. Hän meni vieroitukseen päästäkseen eroon addiktiostaan.

– Opin, että kun et kerro ihmisille, asiasta tulee voimakkaampi. Mutta kun kerrot sen koko maailmalle, kuten minä nyt teen, se menettää voimansa, Crews kertoo.

Jos video ei näy, katso se täältä.

Crews arvioi olleensa kuivilla nyt seitsemän-kahdeksan vuotta. Hän haluaa auttaa ihmisiä, jotka kamppailevat saman asian kanssa.

Hän myös kyseenalaistaa sen, millä tavalla aikuisviihderiippuvainen tarkastelee ihmisiä.

– Ihmisitä tulee objekteja. He ovat vain kehonosia, joita voi käyttää – sen sijaan, että he olisivat ihmisiä, joita rakastaa.

Crewsin julkaisemaa video on muutaman viikon aikana katsottu yli kolme ja puoli miljoonaa kertaa, jaettu lähes 30 000 kertaa ja tykkäyksiä on kertynyt lähes 60 000.

Hän on myös julkaissut videolle jatko-osia, joissa hän kertoo lisää aiheesta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.