Mainos

Kommentti: Rahoille vastinetta – The Cure lumosi ja jumitti 57-vuotiaan pörröpään johdolla

Brittisynkistelijöiden keikka ei välillä vaikuttanut loppuvan ikinä – ja parhaimmillaan sitä jopa toivoi, että se ei loppuisi.

Tiedätkö sen tunteen, kun huomaa katsovansa niin hyvää keikkaa, että toivoo, ettei keikka loppuisi koskaan? Entä sen tunteen, kun huomaa, että keikka ei todella tunnu loppuvan koskaan?

Heinäkuussa 2012 allekirjoittaneelle tapahtui tuolla tavalla kahdesti.

Ensin asialla oli 12. heinäkuuta 2012 grunge-yhtye Pearl Jam, jota olimme matkustaneet ystävieni kanssa katsomaan Tanskan pääkaupunki Kööpenhaminaan. Koska eiväthän ne ikinä tänne Suomeen asti tule keikalle.

Konsertti kesti hieman alle kolme tuntia ja sen aikana kuultiin yhteensä 29 kappaletta. Pearl Jamin varsinainen setti päättyi 15 biisin jälkeen ja molemmat encore-osuudet pitivät sisällään seitsemän laulua.

Seuraavan kerran niin kävi vain pari viikkoa Pearl Jamin keikan jälkeen, Helsingin Olympiastadionilla 31. heinäkuuta 2012, asialla herra nimeltä Bruce Springsteen.

"Pomo" soitti ennätyspitkän, akustisine lämmittelyineen 38 biisiä ja yli neljä tuntia kestäneen keikan. Tuona neljän vuoden takaisena iltana tuntui välillä siltä, että konsertti ei lopu ennen kuin viranomaiset vetävät sähköt pois seinästä.

Perjantaina Helsingin Hartwall Arenan lavalle nousi brittiläinen postpunk-konkariyhtye The Cure.

Keikka kesti yli kolme tuntia eli yleisö sai todellakin rahoilleen vastinetta. Välillä oli mahdotonta välttää muistoja edellä mainituista Pearl Jamin ja Bruce Springsteenin maratonkonserteista.

The Curen maratonkonsertti oli kolmijakoinen. Parhaimmillaan lumoavan hypnoottista synkistelyä, keskinkertaisimmillaan rutiininomaista hittien läpijuoksemista ja huonoimmillaan väsyttävän puuduttavaa junnausta.

Itseni ja monien muiden parhaana The Cure -studioalbumina pitämän Disintegrationin (1989) upealla Plainsongilla alkanut konsertin varsinainen osuus kesti 19 kappaleen ajan.

Tuon alkuosuuden aikana kuultiin Closedownin, Lullabyn ja Pictures of Youn kaltaisia komeasti toimineita The Cure -klassikoita, mutta varsinaisen setin puolivälin tienoilla kuullun Lovesongin jälkeen yhtye esitti pidemmän osuuden junnaavampaa ja raskaampaa materiaalia.

Kun varsinaisen setin 19 kappaletta oli kuultu, käynnistyi ensimmäinen neljän kappaleen mittainen encore-osuus. Myös toinen encore kesti neljä biisiä ja viimeisen, kahdeksan biisin encore-osuuden aikana The Cure esitti tanssittavimpia hittejään.

Hittipotpurin aikana Robert Smith, 57, ja yhtyetoverinsa osoittivat, mitä on 40 vuotta sitten Crawleyn kaupungissa Englannissa perustetun yhtyeen rutiini – niin hyvässä kuin huonossa.

Hiteistä muun muassa Just Like HeavenThe LovecatsClose to Me ja koko konsertin huipentanut Why Can't I Be You? toimivat perjantai-illassa vallan hyvin.

Sen sijaan bändin alkuaikojen suurhitti, vuoden 1979 Boys Don't Cry kulki harmillisen laiskatempoisena läpijuoksuna. Vuonna 1992 julkaistu muotovalio pophitti, levyllä kuulas Friday I'm in Love kuulosti siltä, että bändiä ei kiinnostanut sitä juurikaan esittää.

Maratonmitastaan ja puolivälin puuduttavuudesta huolimatta The Curen keikka kääntyi selkeästi plussan puolelle.

Helsingissä Flow-festivaaleilla elokuussa 34 vuoden tauon jälkeen Suomessa esiintyneen toisen postpunk-veteraani New Orderin tavoin The Cure osoitti olevansa vuonna 2016 parhaimmillaan verevässä musiikillisessa kunnossa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.