Robinin levy-yhtiö: Luvattomasta nettilatailusta merkittävät tappiot
Robinin uutta levyä luvatta ladanneet nettiliittymät selvitetään.
Helmikuussa julkaistua Robinin esikoislevyä jaettiin internetissä kaksi päivää ennen sen ilmestymistä. Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus järjesti levyn julkaisun aikana valvonnan, jolla selvitettiin levyn luvatonta jakelua. Helsingin käräjäoikeus määräsi Elisa Oyj:n ja TeliaSonera Finland Oyj:n luovuttamaan Teosto ry:lle yhteystiedot nettiliittymistä, joista Robinin levyä jaettiin.
Robinin levyjä julkaisevan Universal Musicin toimitusjohtaja Jarkko Nordlund kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille, että laittomasta jakelusta koituu merkittävät tappiot.
– Tarkkoja lukuja en osaa sanoa, mutta luvattomasta jakelusta tulee merkittäviä tulonmenetyksiä, sanoo Nordlund.
Toimitusjohtajan mukaan valvonta ei keskittynyt pelkästään Robinin albumiin, vaan Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksella oli tarkastelussa myös muita julkaisuja. Nordlundin mielestä levy-yhtiölle on tärkeää, että musiikin kuluttajille tiedotetaan laillisista jakelukanavista.
– Tämä on jatkuvaa taistelua piratismia vastaan. Haluamme informoida ihmisiä, että internetissä on olemassa myös laillisia palveluja, joista saa musiikkia. Kommunikoimme Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen kanssa julkaisujen seurannasta ja katsomme, että onko vakavia rikkomuksia, jotka johtavat oikeudellisiin toimiin, kertoo Nordlund.
(MTV3)
Uusimmat: Viihde
Uusimmat: Viihdevideot
Uutiset
-
Suonoja MTV Uutisille: "Kuin keskiajan noitavainoa"
Kotimaa 20:38 -
Espanjan pääministeri pyysi anteeksi korruptiota
Ulkomaat 20:29 -
Lento myöhästyi typerästi nimetyn langattoman verkon vuoksi
Ulkomaat 20:17 -
Euromaiden budjetit läpäisivät EU-komission syynin
Ulkomaat 20:07 -
Poliisitietojen kauppaaminen selvitetään – esitutkinnasta päätös lähipäivinä
Kotimaa 20:00
Sport
-
Saksa avasi pelin 2024 olympiahaussa
Muut lajit 20:37 -
Kulut lähteneet käsistä – näin kallista on F1-tallin pyörittäminen
F1 20:25 -
SM-liigan 2. erät: Tappara-hyökkääjällä kolmen pisteen 20-minuuttinen
Jääkiekko 20:04 -
SM-liigan 1. erät: HIFK pommitti Ässä-vahdin vaihtoon
Jääkiekko 19:12 -
Hiihtoliitto vaatii kärähtäneeltä Similältä jättikorvausta
Hiihtolajit 19:05
Viihde
-
Entinen Putous-tähti paljastaa suosikkihahmonsa: Varmasti finaalissa
Putous 20:13 -
Salkkarit-tähti ihmettelee paheksuntaa – "ikäero kutkuttaa"
Salatut elämät 20:03 -
Hollywood-näyttelijän syöpä uusiutui jälleen
Hollywood 19:44 -
VIDEO: Michael Monroe revittelee karaokessa David Hasselhoffin kanssa!
Brändärit 18:49 -
KUVAT: Missikaunottaret aistikkaina pikaruokaketjun kalenterissa
Seurapiirit 18:40
Lifestyle
-
Lukupiiri: Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi
Tunteet 20:29 -
TOP 5: Kokin vinkit täydelliseen sushiin – älä syö soijaa sellaisenaan!
Ajankohtaista 20:04 -
VIDEO: Sensuelli burleski hurmasi suomalaiset
Hyvinvointi 19:01 -
Tiesithän? Nämä ruoat eivät sovi lemmikillesi
Koti 18:32 -
Huono päivä? Nämä ruoat auttavat kohottamaan mielialaa
Tiesitkö 17:33



Osallistu keskusteluun