Syöpä kuihdutti Riki Sorsan: Nyt yritän saada lihaa luiden päälle

Laulajan syöpähoidot veivät mukanaan monta kiloa.

Laulaja Riki Sorsa on taistellut toistamiseen syöpää vastaan. Sorsa selvisi vuosia sitten kurkkusyövästä, mutta sairastui keuhkosyöpään viime syksynä.

Syöpähoidot loppuivat alkuvuodesta, ja viikko sitten laulaja sai hyviä tuloksia testeistä.

– Kaikki on nyt sallittua. Voin suht koht hyvin. Syöpä ei kuitenkaan vielä ole voitettu, Riki Sorsa kertoo MTV:lle.

Sorsan mukaan sädehoito vaikuttaa vielä elimistössä syöpäsoluja pienentäen. Seuraavat kontrollit ovat edessä toukokuussa.

– Verikokeita otetaan koko ajan.

Tukea toipumiseen Riki Sorsa on saanut paitsi läheisiltään, myös näyttelijä Jukka Puotilalta, joka taisteli suusyöpää vastaan samaan aikaan.

– Jukan kanssa ollaan soiteltu ja jaettu kokemuksia. Olen kertonut hänelle aika paljon kokemuksistani kurkkusyövän kanssa.


Tällä hetkellä laulaja on palailemassa takaisin normaaleihin arjen rutiineihin ja yrittää saada painonsa nousemaan takaisin entisiin lukuihin.

– Kiloja on lähtenyt aika paljon.

– Nyt yritän vain syödä mahdollisimman paljon ja aloittaa kuntoilun hiljalleen. Kävin jo pelaamassa tennistä, Riki Sorsa iloitsee.

Edessä oleva kevät on pyhitetty vielä toipumiselle, vaikka Sorsa kertookin suuntaavansa lauluharjoituksiin jo ensi viikolla.

– Nyt yritän päästä takaisin kiinni elämään, hän päättää.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.