TV-Opas

Matti Vanhanen ja Eveliina Talvitie yhdessä Pietarissa – katso kuvat

Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen sekä liiton tiedotuspäällikkö Eveliina Talvitie osallistuivat tiistaina jätevedenpuhdistamon avajaisiin Pietarissa.

Matti Vanhasen ja Eveliina Talvitien läheisen suhteen laadusta on spekuloitu julkisuudessa viime syksystä lähtien, kun 7 päivää -lehti julkaisi uutisen Vanhasen ja Talvitien läheisistä väleistä. Syyskuun alussa Talvitie kielsi MTV3.fin Viihdeuutisille hänellä ja Vanhasella olevan työystävyyttä läheisempää suhdetta.

Tiistaina Vanhanen ja Talvitie osallistuivat Pietarin pohjoisen jätevedenpuhdistamon fosforinpoistolaitoksen avajaisiin Pietarissa.

Vanhanen painottaa MTV3:n Uutisille, että hän ja Eveliina Talvitie olivat tapahtumassa omilla kutsuillaan.

– Me emme seurustele, meillä ei ole suhdetta, emmekä poistuneet yhdessä. Sen lisäksi meillä oli illalla eri ohjelmat ja eri illalliset.

Läheisiä välejä esimieheensä Talvitie on selittänyt kirjaprojektillaan Julkinen pääministeri, joka ilmestyy lokakuussa.

Kyseessä on mediakuva Vanhasesta, jonka nainen on tehnyt yhteistyössä entisen pääministerin kanssa. Talvitie on julkisuudessa kuvaillut, että kirjan kautta lukija pääsee tutustumaan mediaan Vanhasen silmin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.