TV-Opas

Tällainen on Kimin uusi miljoonajahti - katso kuvat!

Ferrari-kuski Kimi Räikkösen ostaman Sunseeker Predator 108 -luksusjahdin hinta on noin 10 miljoonaa euroa.

Luksusveneisiin mieltynyt F1-tähti Kimi Räikkönen on sijoittanut rahojaan jälleen uuteen jahtiin. Tällä kertaa Kimi sijoitti rahojaan käsintehtyyn Sunseeker Predator 108 -jahtiin. Viihdeuutisten tietojen mukaan 33-metristä jahtia tehdään parasta aikaa Sunseekerin tehtailla Englannissa. Todennäköisesti vene ei tule kuin pyörähtämään Suomessa kesällä, koska kokonsa vuoksi se ei pääse laituriin monessakaan satamassa.

Lehtitietojen mukaan ökyaluksen hinta on noin 10 miljoonaa euroa, ja se on Sunseeker Predator -malliston toiseksi suurin jahti. Kimin ostama jahti lienee yksi suurimmista suomalaisomistuksessa olevista huviveneistä.

Aluksen hytit sisustetaan Kimin ja hänen vaimonsa Jenni Dahlman-Räikkösen mieltymysten mukaan. Hyttejä aluksessa on kaikkiaan neljä. Aluksen kannella on jacuzzi-allas.

Viime kesänä Kimin menopelinä oli saman valmistajan Iceman I -nimetty 22-metrinen Predator 72. Kyseinen alus joutui melkein heti Suomeen saavuttuaan telakalle, koska aluksen kippari ajoi sen matalikkoon Haminassa. Predator 72 -jahti maksaa noin 3,5 miljoonaa euroa.

Sunseekerin luottavat myös muut formulatähdet. Ainakin Michael Schumacherilla ja Lewis Hamiltonilla on kyseisen tehtaan valmistamat jahdit.

Katso kuvat Kimin ökyjahdista täältä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun