TV-Opas

Kelly Clarkson työskenteli raiskauksesta syytetyn tuottajan kanssa: "Hän valehtelee paljon"

Kelly Clarkson kertoi, että hänet käytännössä pakotettiin työskentelemään raiskauksesta ja huumauksesta syytetyn tuottajan kanssa. Laulaja kertoi minkä takia hän ei juuri pidä kyseisestä miehestä.

Kelly Clarkson kertoi australialaisen radiokanavan haastattelussa maanantaina mielipiteensä tuottaja Dr. Lukesta. Tuottajaa syytetään laulaja Keshan huumaamisesta ja raiskaamisesta.

American Idolin voittanut Clarkson sanoi, ettei Dr. Luke ole hyvä ihminen. Samalla hän myös paljasti, että on joutunut työskentelemään kiristettynä kyseisen tuottajan kanssa.

– Viimeksi työskentelin hänen kanssaan ainoastaan siksi, että levy-yhtiöni kirjaimellisesti kiristi minua, tähti kertoi haastattelussa.

– Se oli todella vaikeaa aikaa minulle. He sanoivat, etteivät julkaise tuotantoani, jos en tekisi sitä.

Clarkson koki painetta suostua levy-yhtiön vaatimuksiin, sillä hänen koko kiertueryhmänsä on taloudellisesti riippuvainen hänestä.

Laulaja ei suostunut kommentoimaan Keshan tilannetta, mutta kommentoi kuitenkin Dr. Luken luonnetta. Clarkson totesi, että Dr. Luken kanssa on hankala työskennellä, koska tämä on niin vaativa.

– Valitettavasti, jos on niin hankala luonne, että monet artistit eivät pidä, niin se ei ole normaalia.

– Hän on selvästikin hyvin lahjakas, mutta hän valehteli paljon. Musiikillisesti se on ollut minulle vaikeaa, koska hän valehtelee ihmisille ja saa artistin näyttämään huonolta, Clarkson paljasti.

Vaikka Clarkson kertoi työskentelyn olleen hankalaa Dr. Luken kanssa, hän kuitenkin painotti, että tilanne on erilainen kuin Keshalla, eikä Dr. Luke koskaan käyttäytynyt seksuaalisesti sopimattomasti häntä kohtaan.

Kesha haastoi Dr. Luken oikeuteen vuonna 2014. Hän kertoi joutuneensa tuottajan huumamaksi ja raiskaamaksi 18-vuotissyntymäpäivillään.

Hän perui väitteensä, mutta paljasti perumisen johtuneen siitä, että hän koki olonsa uhatuksi. Tänä vuonna Kesha yritti oikeusteitse saada vapautuksen sopimuksestaan Sonyn kanssa, mutta tuomari hylkäsi hänen pyyntönsä.

Tuomarin päätöksestä pitäen sosiaalisessa mediassa on levinnyt #FreeKesha aihetunniste, jolla Keshan vapautumista vaaditaan. Monet muut artistit kuten Taylor Swift, Lady Gaga ja Adele ovat julkisesti ilmaisseet tukensa Keshalle.

Clarksonin ja Dr. Luken yhteistyön tuloksia ovat muun muassa vuoden 2004 hitti Since U Been Gone ja vuoden 2005 Behind These Hazel Eyes.

Lähde: Daily Mail

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.