Mainos

Chef Sauli Kemppainen – villistä nuoresta kasvoi maailmanluokan huippukokki

Hell's Kitchen Suomi -ohjelman Sauli Kemppaisesta on tulossa kovaa vauhtia Suomen Gordon Ramsay. Keittiöpäällikön tie huipulle ei ole ollut täysin suora.

Hell's Kitchen Suomi -ohjelman keittiöpäällikkö Sauli Kemppainen oli villi nuori, josta kasvoi lopulta maailmanluokan huippukokki. Supertähdillekin kokanneen miehen historia on varsin vaiherikas.

Vilkkaat kouluvuodet

Sauli syntyi Oulussa vuonna 1968. Levotonta ja villiä nuorta kiinnostivat peruskoulussa puutyöt, kotitalous ja liikunta. Saulista piti tulla brittiläisen esikuvansa mukaisesti ammattilaisjalkapalloilija, mutta hän valitsi kaverit, juhlimisen ja tytöt.

– Kun vaihdoin ala-asteelta yläasteelle, en tuntenut ketään entuudestaan. Vaihtoehtona oli päästä kovien jätkien porukkaan röökipaikalle tai treenata yksin fudista, Sauli kertoo.

Yläasteen jälkeen Sauli aloitti ammattikoulun LVI-asentajalinjalla, mutta jätti epämotivoivat opinnot kesken kolmen kuukauden jälkeen. Koska jotain oli tehtävä, lähti Sauli opiskelemaan kokiksi Pohjois-Pohjanmaan keskusammattikouluun. Opintojen ohessa Oulun alueen suurtalouskeittiöt tulivat tutuiksi.

Kokkikoulussa kilpailunhaluinen nuori koki tietynlaisen valaistumisen. Hän halusi hoitaa koulun kunnolla, koska joka tapauksessa käytti siellä aikaansa.

– Rupesin ensimmäistä kertaa hikipingoksi. Minulla syntyi kova kilpailu erään kympin oppilaan kanssa.

Sauli löysi itsestään neuroottisen sisäisen halun pystyä parempaan kuin muut.

– Ei ole järkeä tehdä 16-tuntisia työpäiviä keskinkertaisella tuloksella.

Ensimmäinen matka

Oulu kävi aikuiselle miehelle pian liian pieneksi. Armeijan jälkeen Sauli päätti lähteä maailmalle ja tie vei Helsingin kautta Floridaan ja Miamiin, kaupunkiin, joka oli tehnyt häneen vaikutuksen lomamatkalla. Turistiviisumilla Sauli "kuori pimeästi sipulia" erilaisissa ravintoloissa vuoden päivät.

Helsingissä Sauli pääsi Lauttasaaren Casa Mare -ravintolaan töihin, jossa hän tutustui yhteen mentoreistaan Akis Staboulikseen. Tämä kannusti Saulia menemään eteenpäin ja yrittämään koviin paikkoihin. Tästä rohkaisusta Sauli on hyvin kiitollinen.

Saksa ja uusi Sauli

Sauli Kemppainen.

Vuonna 1994 Sauli otti ison harppauksen ja lähti katsastamaan Saksan keittiömaailman. Nuori kokki paineli ilman hakemusta ravintoloihin ja kyseli töitä. Uskalias nuorukainen teki vaikutuksen, sillä moni ravintola otti kielitaidottoman suomalaisen. Yhteisen kielen puuttuminen laittoi kapuloita rattaisiin ja kotiinlähtö kävi usein mielessä.

Sitkeys kuitenkin palkittiin. Suomalainen, joka oli ensimmäisenä aamulla töissä ja lähti viimeisenä, oppi tuplateholla ja huomattiin. Hän pääsi työskentelemään tasokkaisiin ravintoloihin, joissa kävi maailmanluokan tähtiä asiakkaana.

– Kun Tina Turnerin kaltainen tähti istuu pöydässä, tulee sellainen fiilis, että tässä tehdään jotain hienoa."

Saksan vuosinaan Sauli alkoi löytää itsestään sitä kunnianhimoa ja tahdonvoimaa, joka on tehnyt hänestä yhden Suomen menestyneimmistä kokeista.

Suomi kutsuu

Saulin Suomi-ura lähti isosti käyntiin, kun Markus Maulavirta houkutteli saksalaistuneen kokin Palace Gourmet -ravintolaan töihin. Hän pakkasi kapsäkkinsä ja jalkautui suoraan lentokentältä hommiin.

Seuraavat vuodet joutuivat isojen joukoissa, kun Sauli pääsi Suomen ykköspaikkoihin töihin. Vuorossa oli Ravintola Savoy, Katajannokan Casino ja kesäravintola Särkänlinna.

Tarve laajentaa osaamista ruoanvalmistuksesta ravintola-alan matematiikkaan, sai Saulin hakeutumaan keittiömestarikouluun Perhoon. Tästä matka jatkui vielä Haaga Instituutin työnjohdon jatko-opintoihin.

– Se aika, mitä en ollut Savoyssa, olin koulussa ja se aika mitä en ollut koulussa, olin Savoyssa.

Tahti näkyi opinnoissa. Sauli suoritti koulut erinomaisin arvosanoin.

Takaisin Ouluun

Juuri kun ura oli lähtenyt Helsingissä lentoon, tuli kutsu Ouluun. Oululainen miljonääri Veikko Lesonen oli perustamassa Oulun Uutta Seurahuonetta ja halusi Saulin keittiömestariksi. Sauli päätti lähteä, koska puitteet olivat houkuttelevat. Hän sopi Lesosen kanssa, että saisi käydä tasaisin väliajoin ulkomailla maailman parhaissa ravintoloissa treenaamassa ja kehittämässä taitojaan.

32-vuotias Sauli teki kolmen vuoden aikana kuusi "ristiretkeä" Euroopan kovimpiin Michelin-arvostettuihin ravintoloihin, kuten brittiläiseen Fat Duckiin (3 tähteä) ja saksalaisiin Dieter Mulleriin (kolme tähteä), Vendomeen (kolme tähteä), Vauhun (yksi tähti), Margauxiin (yksi tähti) ja Adermanniin (yksi tähti). Sauli toi uudet menut maailmalta Ouluun.

Sauli Kemppainen.

Sana kirii Espanjaan

Sana hullusta ja sitkeästä suomalaisesta kiiri espanjalaiseen Tristan-ravintolaan asti. Kaksi Michelin-tähteä 16 vuotta pitänyt ravintola oli tarjous, josta keittiömestari ei voinut kieltäytyä. Ravintolan kala- ja kastikevastaavana Sauli oppi kaiken oleellisen merenelävien käsittelystä. Tehtävä oli välillä haastava, mutta siksi se viehätti.

– Oli mahtava tunne selvitä mahdottomasta ilta toisensa jälkeen.

Pian Helsinki houkutteli jälleen. Juuri perustettu La Cocina halusi Saulin keittiötiimin ykköseksi. Vuorossa olivat nyt myös Grostesk ja Demo.

Omat tähdet

Vuonna 2007 39-vuotias keittiömestari kutsuttiin arvostettuun berliiniläiseen Die Quadriga -ravintolaan töihin. Sauli keitti ravintolalle ensimmäisenä vuotenaan Michelin-tähden, joka pysyi ravintolalla neljä vuotta. Näin hänestä tuli toinen suomalainen, joka on keittänyt tähtiä ulkomailla.

Saulin yli 15 vuotta kestänyt ulkomaiden valloitus päättyi viime lokakuussa, kun hänet pestattiin Hotelli Kämpin keittiöpäälliköksi. Saulin oma nimikkoravintola aukeaa Kämpissä ensi syyskuussa.

Sauli on kahdenkymmenen vuoden aikana työskennellyt Yhdysvalloissa, Saksassa, Espanjassa, Belgiassa, Englannissa ja Suomessa - yhteensä yhdeksässä Michelin-tähdellä arvostetussa ravintolassa. Ulkomaille suuntaamista Sauli pitää kokin ehdottomana oppipolkuna.

– Sitten, kun olet nähnyt, miten sitä parsaa keitetään eri ruokakulttuureissa, voit kehittää oman tyylin.

Tärkeitä ovat myös mentorit, jotka kannustavat ja toimivat esikuvina.

– On mahtavaa päästä näkemään kokkeja, jotka eivät koskaan tyydy keskinkertaiseen.

Michelin-tähtien saavuttamiseen tarvitaan vuosien työ. Täytyy olla tinkimätön ja uhrata keittiölle kaikkensa.

– Jokainen tekee omat valintansa. Joku haluaa sen perheen sinne Tuusulaan, joku haluaa olla keittiössä 16 tuntia päivässä, Sauli kiteyttää.

Hell's Kitchen Suomi syksyllä 2013 MTV3-kanavalla!

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.