Mainos
laurintalot_kansikuva
Mainos

Solmi sähkösopimus ja selvitä energiankulutus – nämä asiat kannattaa hoitaa ennen muuttoa

Poimi Vattenfallin vinkit siihen, millaisia asioita muuttaessa on syytä ottaa huomioon energia-asioiden saralla!

Kun edessä on muutto uuteen kotiin, löytyy tehtävälistalta usein pitkä lista erilaisia asioita, jotka on hoidettava lyhyen ajan sisällä. Muuttajan muistilistalle olisi tärkeää ottaa myös tietyt energia-asioita koskevat seikat.

1. Solmi sähkösopimus

Yksi tärkeimmistä asioista muuttajan muistilistalla on sähkösopimuksen solmiminen. Mikäli muutto on tarkoitus toteuttaa siten, että jonkin aikaa käytössä on sekä uusi että vanha asunto, on erityisen tärkeää huolehtia uuden kodin sähkösopimus kuntoon, sillä edellinen asukas saattaa päättää muuttopäivänään asunnon sähkösopimuksen.

– Jos uuden kodin siivoamiseen ja muuttamiseen on varattu muutama päivä aikaa ennen muuttoa, on tärkeää, että sähkösopimus on voimassa, sillä esimerkiksi ilman valoja muuttaminen on hyvin ikävää ja imurointikin jää tekemättä. Tästä syystä sähkösopimus kannattaakin solmia jo hyvissä ajoin ennen muuttoa, Vattenfallin Market Manager Outi Raulas kertoo.

Mikäli sähkösopimuksen solmii hyvissä ajoin ennen muuttoa, voi sopimuksen tehdä helposti esimerkiksi Vattenfallin verkkopalvelussa tai puhelinpalvelun kautta.

– Mikäli sähkösopimusta on tekemässä ihan viime tingassa, niin kannattaa ehdottomasti soittaa asiakaspalveluun, jotta sopimus saadaan varmasti solmittua ennen suunniteltua muuttoa, Raulas vinkkaa.

2. Selvitä uuden kodin sähkönkulutus

Kun edessä on muutto uuteen kotiin, on hyvin tärkeää selvittää myös se, millä tasolla sähkönkulutus tulee jatkossa olemaan. Esimerkiksi kerrostalosta omakotitaloon muutettaessa sähkölasku saattaa yllättäen kasvaa melkoisesti.

– Olisi hyvä selvittää jo etukäteen jonkinlainen arvio siitä, kuinka paljon sähköä tulee tulevaisuudessa kulumaan. Kerrostaloissa sähkölasku on tavallisesti pienempi, sillä käytössä on useimmiten kaukolämpö, Raulas toteaa.

Omakotitaloon muutettaessa kannattaa nähdä vähän enemmän vaivaa energia-asioiden selvittämiseen, mikäli haluaa välttyä kalliilta yllätyksiltä.

– Omakotitalossa sähkönkulutus riippuu lämmitysmuodosta. Esimerkiksi sähkölämmitetyssä omakotitalossa sähkönkulutus on yleensä vähintään 15 000 kilowattituntia vuodessa. Vertailun vuoksi kerrostaloyksiössä saattaa sähköä kulua vuodessa vain tuhat kilowattituntia, Raulas kertoo.

3. Pohdi, millainen energiankäyttäjä haluat olla

Muuttohetki on mitä parhain ajankohta miettiä sitä, mihin suuntaan omaa energiankäyttöään haluaa viedä. Kun sähkölaskussa onnistuu säästämään, näkyvät vaikutukset pian lompakossa. Energian säästäminen on myös ekoteko, ja jokaisen olisi hyvä miettiä säännöllisin väliajoin, pystyykö elintapojaan muuttamaan ekologisemmiksi pienillä teoilla.

– Sähköä voi säästää todella helposti esimerkiksi vaihtamalla vanhat hehkulamput nykyaikaisiin ja energiatehokkaisiin led-lamppuihin. Myös veden käyttöön kannattaa kiinnittää huomiota, sillä pitkässä, kuumassa suihkussa raha valuu kirjaimellisesti viemäristä alas – aivan turhaan. Nämä ovat myös ympäristötekoja, sillä säästämällä sähköä säästää myös ympäristöä, Raulas toteaa.

Kolmas helppo keino vähentää omaa energiankulutusta on kiinnittää huomiota lattialämmityksen käyttöön. Moni pitää lattialämmitystä joko turhaan päällä tai turhan kuumalla omiin tarpeisiin – ja tämä voi vaikuttaa hyvinkin paljon sähkölaskun määrään.

– Lattialämmitys on usein kerrostalokotien suurin sähkösyöppö. Lattialämmitystä säätämällä voi usein saada aikaan säästöjä ilman, että oma asumismukavuus kärsii lainkaan, Raulas vinkkaa.

Omakotitalossa lämmitysmuodolla on suuri vaikutus sähkölaskuun. Muuton yhteydessä onkin syytä pohtia, kannattaisiko talon nykyiseen lämmitystapaan tehdä jonkinlaisia muutoksia entistä energiatehokkaamman tulevaisuuden nimissä.

– Esimerkiksi ilmalämpöpumppu on sijoitus, joka maksaa itsensä usein nopeasti takaisin energiansäästön muodossa. Ilmalämpöpumppu voi parantaa myös asumismukavuutta, sillä se levittää esimerkiksi takan lämpöä ja auttaa kodin viilentämisessä kesäisin, Raulas kertoo.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.