TV-Opas
Poppis_kansi2

Kiperä musiikkihaaste – Anna Puu ei tunnistanut omaa kappalettaan

Ruutuun palaava Pop'n' Roll -ohjelma on täynnä huumoria, musiikkia ja kevyttä kisailua. Yksi tehtävä oli niin kinkkinen, ettei laulaja tunnistanut omaa hittiään.

Pop'n' Roll on koko perheen viihdeohjelma, jonka toinen tuotantokausi alkaa lauantaina 20.2.

Hyväntuulisessa kisailussa kaksi joukkuetta iloittelee erilaisissa musiikkiaiheisissa tehtävissä, kuten koettaa laulaa tunnistettavasti hittejä karaokekypärä päässään tai luoda omaleimaisia esityksiä tunnetuille kappaleille.

Ohjelman vakiokasvoja ovat juontaja Jenni Pääskysaari ja panelistit Mikko Kuustonen sekä Jaakko Saariluoma. Lisäksi ohjelmassa vierailee viikoittain Suomen viihdetaivaalta tuttuja tähtiä.

Toisen tuotantokauden ensimmäisen jakson vieraina nähdään käännösiskelmäkuningatar Virve Rosti ja koskettavista sanoituksistaan tuttu laulaja Anna Puu.

Eräässä tehtävässä joukkueiden oli tarkoitus tunnistaa hittibiisejä, jotka esitettiin jazz-versioina.

Tovin molemmat joukkueet kuuntelivat hiljaa, kunnes Saariluoman joukkueessa kisannut Rosti otti vastausvuoron itsellensä ja arvasi kappaleen olevan kilpasiskonsa Anna Puun hitti Säännöt rakkaudelle.

Arvaus osui oikeaan ja hölmistynyt Puu jäi levittelemään käsiään muiden remahtaessa nauruun.

– Mä arvasin! Pelkäsin, että tässä tulee jossain vaiheessa joku biisini ja sitten en tunnista sitä, tähti totesi huvittuneena.

– Eikös voisi nyt tässä tilanteessa todeta, ettet vedä omilla levyilläsi, Kuustonen leukaili joukkuetoverilleen.

Seuraavan viikon (27.2) Pop’n’Roll-jaksossa vieraina ovat näyttelijäikoni Pirkka-Pekka Petelius ja laulaja Mira Luoti.

Pop’n’Rollin uusi tuotantokausi alkaa lauantaina 20. helmikuuta MTV3-kanavalla kello 20.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.