TV-Opas
heidi_oona

Salkkarit-hahmon nettisuosio jatkuu – kesällä oma sarja

Salatut elämät -sarjan faneja hemmotellaan jälleen. Kesällä Salkkareiden nettisivuilla nähdään Young Man, Cash Man -nettisarja, jonka pääosassa on Salkkareiden Tale Taalasmaa (Emil Hallberg).

Huippusuosituista Salkkareista nähdään kesällä spin off -sarja, jonka pääosassa on fanien suursuosikki Onni "Tale" Taalasmaa.

– Tosi siistiä päästä tekemään spin offia ja tehdä vähän jotain erilaista, Talea näyttelevä Emil Hallberg kertoo fiiliksiään spin off -sarjasta.

Hallbergin hahmo nousi etenkin sosiaalisessa mediassa suosituksi viime syksynä, kun hänen Young Man, Cash Man -letkautus lähti kiertämään vidella YouTube-sivustolla.

– On se suosio yllättänyt vähän. Mutta kyllä mä olen yrittänytkin, että Tale olisi vähän erilainen hahmo kuin muut. Komedia puree mulle, Hallberg tuumaa.

Hahmon suosio näkyy nuoren Salkkarit-tähden mukaan myös hänen arkielämässään.

– Kun menen ohi, ihmiset huutelevat, että hei Tale, älä mee, Hallberg kertoo.

Nettisarjassa Tale haluaa rahaa, mainetta ja tyttöjä - ja unelmoi mopoautosta, joka on hänen mielestään ratkaisu kaiken tavoittelussa. Tale saa helpolta kuulostavan tienestipaikan hotellin online-bloggaajana. Kaverinsa Janne Haukkalan (Hemmo Karja) avulla hän pyrkii saaman kaiken ja enemmän.

Young Man, Cash Man on 20-osainen nuoren miehen kasvutarina. Se yhdistää klassikkoelokuvien teemoja ehdottoman kivuliaasti ja häpeämättömän hauskasti.

Jaksot ovat edellisen nettidraaman Tuulirannan tapaan tiiviitä ja tapahtumarikkaita. Suursuosittu Tuuliranta poiki lopulta myös hittielokuvan, Nightmare – Painajainen merellä. Salkkarit-elokuvan teko kiehtoisi myös Hallbergia.

– Olisihan se tosi siistiä päästä leffa tekemään!

PÄÄOSISSA:

Onni "Tale" Taalasmaa - Emil Hallberg
Roni Jalava - Henri Kaisla
Lari Väänänen - Ronny Roslöf
Elias Vikstedt - Petteri Paavola
Janne Haukkala - Hemmo Karja
Iida Mustonen - Rosa Rusanen

OHJAUS:

Kimmo Mäkinen

KÄSIKIRJOITUS:

Tarja Huhtala, Aki Ryynänen, Teemu Salonen

TUOTTAJA:

Marko Äijö, Rea Stephany

Young Man, Cash Man -nettisarjan MTV:lle tuottaa FremantleMedia Finland.

Young Man, Cash Man alkaa kesäkuussa MTV3.fin Salatut elämät -sivuilla.

SALATUT ELÄMÄT joka arkipäivä MTV3-kanavalla klo 19.30.

Osallistu keskusteluun