Mainos
KANSI

Anette Olzon haaveilee uudesta työstä: Kaipaan ihmisten pariin

Tähdet, tähdet -kisaan mukaan lähtenyt Anette Olzon opiskelee musiikin tekemisen ohella itselleen täysin uutta ammattia.

Nightwish-yhtyeestä monelle tutuksi tullut Anette Olzon yllättää keväällä Tähdet, tähdet -ohjelmassa. Ruotsissa perheensä kanssa asuva Olzon on Nightwish-uransa jälkeen keskittynyt musiikin saralla omaan soolouraansa, mutta samaan aikaan hän opiskelee itselleen täysin uutta ammattia.

– Soolouralla on riittänyt töitä, mutta samalla opiskelen yliopistossa tavoitteenani valmistua joksikin muusikkoa paremmaksi – kätilöksi, Olzon kertoo.

Ennen kätilön pätevyyden saamista Olzonin täytyy ensin valmistua sairaanhoitajaksi. Yllättävän alanvaihdoksen taustalla on pitkään ajatuksissa kytenyt kaipuu ihmisläheisemmästä työstä.

– Olen aina ollut kiinnostunut ihmisistä ja opiskellutkin psykologiaa. Rakastan vauvoja, ja olen luonteeltani hyvin välittävä persoona, ja haluaisin työskennellä näiden asioiden parissa. Lisäksi hoitoalalla on maassamme paljon töitä, Olzon perustelee.

– Musiikki on loppujen lopuksi aika pinnallista ja egoistista puuhaa. Hoitotyö antaa minulle sellaisen tunteen, jota en musiikista en saa. Yritän valmistua kätilöksi vuoden 2016 loppuun mennessä, mutta jos musiikkihommat vievät mennessään, teen niitä, ja jatkan opintojani sitten, kun kiireet helpottavat.

Kätilön työssä on toinenkin asia, joka Olzonia houkuttelee.

– Olisi ihanaa, että voisi olla töissä minkänäköisenä vain, vaikka ihan meikittä, Olzon nauraa.

Tähdet, tähdet sunnuntaisin 1. maaliskuuta alkaen MTV3-kanavalla.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.