Amanda Harkimo muistelee Ruotsin Paratiisihotellia: Suomalaiset ovat älyllisesti edellä

Amanda Harkimo kertoo, että ruotsalaisen Paratiisihotelli-sarjan kuvauksissa oli enemmän juonittelua kuin suomalaisissa tosi-tv-ohjelmissa. Sarjan katsominen ei ole ollut Harkimolle aina helppoa.

Tosi-tv-tähti ja dj Amanda Harkimo osallistui viime syksynä kuvattuun ruotsalaiseen Paratiisihotelli-sarjaan.

Paratiisihotellissa sinkkunaiset- ja miehet pelaavat parisuhdepelejä luksushotellissa.

– Ruotsalaisessa ohjelmassa sain olla pelkkä Amanda ilman sukunimeni aiheuttamia ennakkoluuloja, Amanda kertoo Viaplayn tiedotteessa.

Vaikka sarjaa kuvattiin lokoisissa oloissa, Harkimo kertoo sarjan tekemisen olleen välillä rankkaa.

– Ruotsalaiset näyttävät suomalaisia enemmän positiivisia tunteita ja ovat avoimempia, mutta juonittelua tapahtui enemmän ja rankemmalla tavalla kuin suomalaisissa reality-ohjelmissa. Tiukka juonittelupeli saattoi johtua siitä, että sarjaa on tehty Ruotsissa jo monta vuotta.

Harkimo myös päätyi siihen, että oma maa mansikka, muu maa mustikka.

‒ Me suomalaiset olemme ruotsalaisia paljon kovempia juhlimaan ja pitämään hauskaa ja olemmekin tunnettuja siitä. Olemme kyllä selvästi edellä heitä älyllisesti, sillä ruotsalaiset eivät meinanneet löytää maataan kartalta eivätkä tienneet Suomen pääkaupunkia, Amanda nauraa.

Harkimon taipaleesta sarjassa uutisoitiin myös Suomessa. Juhlimisen ohessa tähtönen päätyi vällyjen väliin ruotsalaishurmuri Robin Anderssonin kanssa muutamaankin otteeseen.

Toilailut eivät kuitenkaan olleet ainoa syy, minkä takia sarjan katsominen oli Harkimosta aluksi vaivaannuttavaa.

‒ Ruotsinkieleni kuulosti riikinruotsiin verrattuna tyhmältä korviini. Toisaalta pelkäsin saavani rumia kommentteja ihmisiltä, joilta en olisi sitä odottanut. Katsoin ohjelmaa vain vähän kerrallaan, koska tiesin olleeni ohjelmassa humalassa ja harrastaneeni seksiä. Mutta Paratiisihotelli oli leikattu huumorilla ja tehty erittäin hyvin, joten katsominen oli hauskaa, Harkimo kertoo.

Ruotsin Paratiisihotelli ensi-illassa Viaplaylla 1. maaliskuussa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.