Riitta Väisäsen parrasvaloihin päätyneen valohoitolapun mysteeri selvisi: ”Olen ollut sairaalahoidossa”

Elämäntyöstään Kultaisen Venlan pokannut Riitta Väisänen oli kirjoittanut palkintopuheensa paperille, mutta gaalaan päätyi vahingossa valohoitoaikoja sisältänyt lappua.

Kymppitonnista tuttu Riitta Väisänen nautti elämäntyö-palkinnostaan täysin siemauksin Kultainen Venla -gaalan lavalla. Väisänen varasti palkintopuheellaan show´n toisen palkitun, Hannu Karpon nenän edestä jättäen tämän lähes sanattomaksi.

Riitta Väisänen kertoi kirjoittaneensa puheen paperille, mutta ottaneensa mukaan vahingossa valohoitoaikoja sisältäneen lappunsa.

– Minulla on jaloissa punajäkälää, se on ihottumaa ja autoimmuunitauti. Se tulee stressistä, Väisänen kertoi.

– Se on ollut nyt tosi pahana. Olen ollut sairaalassa hoidossa sen takia.

Energinen Väisänen kertoi MTV:lle myös joutuvansa polvioperaatioon jonkin ajan kuluessa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.