Mainos
Mainos

7 ikävää asiaa, joita ei koskaan pitäisi tehdä autossa – ja silti sorrumme niihin

Teemme autoissamme ajamisen lisäksi paljon muutakin, vaikkei todellakaan kannattaisi. 

Alla on suurimpia syntejä, joihin monet meistä ovat joskus syyllistyneet tai tulevat syyllistymään.

Listaus on koottu Guff.com-sivuston artikkelin pohjalta.

Syöminen

Emme koskaan syö terveellistä ruokaa autossa. Kukaan ei syö kvinoasalaattia tai chiapuuroa matkustaessaan. Mutustamme tuplajuustoateriaa pekonilla ja isoilla ranskalaisilla, vaikka olisi pitänyt valita keskikokoiset. Ateria survotaan kurkusta alas niin nopeasti kuin mahdollista, eikä nautonnosta ole tietoakaan. Autossa syödyt ateriat maistuvat masennukselta ja muistuttavat huonoista elämänvalinnoista.

Riitely

Kaikkein karmeimmat riidat käydään autossa. Parisuhde päättyy kaikken todennäköisimmin autossa kuin missään muualla. Matkustaessa käydyt riidat alkavat yleensä pienistä asioista, mutta lopputuloksena kaksi ihmistä ovat hyvin, hyvin yksin.

Vaatteiden vaihtaminen

Tätä temppua on vaikea suorittaa arvokkaasti. Se yritetään hoitaa mahdollisimman nopeasti ja huomaamattomasti. Paita jää kuitenkin aina ryttyyn, housut eivät istu ja todennäköisesti selkäsi on märkänä hiestä.

Seksin harrastaminen

Ensin luulet sen olevan paras asia maailmassa. Asian, jonka pitäisi olla mahtavaa ja nautinnollista, muuttuu kiusalliseksi ja aivan liian epämukavaksi kokemukseksi. Lopputuloksena paikat ovat kipeinä, ja tajuat, että odottamalla kotiin asti, olisitte kumpikin nauttineet enemmän.

Työnteko

Kyseessä on todennäköisesti homma, joka sinun olisi pitänyt tehdä aikoja sitten. Nyt se kuitenkin on jäänyt viime hetkeen, eikä sinulla ole muuta mahdollisuutta kuin hoitaa ne autossa. Tässä vaiheessa sinua ei enää kiinnosta tehdä asioita hyvin, vaan ainoastaan saada ne alta pois.

Nukkuminen

Kamalinta ikinä. Autossa nukkuminen on kaikkea muuta kuin levollista tai rentouttavaa. Kukaan ei ole koskaan ottanut nokosia autossa ja herännyt virkeänä. Olet todennäköisesti vielä aiempaa väsyneempi.

Itkeminen

Kyynelehtiminen on surullista paikasta riippumatta, mutta autossa itkeminen on aivan eri tason surullisuutta. Autossa itkemiseen on kolme mahdollista syytä:

  • Jokin on järkyttänyt sinua niin, että joudut ajamaan tien sivuun nyyhkimään.
  • Et löydä muuta paikkaa itkeä kuin autosi.
  • Et halua itkeä muualla kuin autossasi.

Pahinta autossa itkemisessä on kuitenkin se, että kun olet saanut krokotiilinkyyneleesi vuodatettua, joudut vielä ajamaan.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme