Mainos
Mainos

92-vuotias virolaisnainen vaihtoi Mossen Teslaan – nyt tulee suoraa puhetta

YouTube-kanava Geenius Media tapasi hiljattain virolaisen naisen, joka on yksi maansa vanhimmista edelleen ajokortistaan ilon irti ottavista henkilöistä. 

92-vuotias Roosi on uskollinen Moskvits-kuljettaja. Hän ajaa vuosimallin 1974 Mossellaan satoja kilometrejä viikossa, eikä ole koskaan omistanut länsimaista – saati modernia – autoa.

Oheisella videolla Roosi pääsee tutustumaan ensimmäistä kertaan Teslaan. Videolla käy ilmi, ettei tämä ole koskaan ajanut automaattivaihteisella autolla, joten häntä kehotetaan pitämään vasen jalkansa naulattuna lattiaan ja käyttämään vain oikeaa jalkaansa.

Roosin kommentti sataa tuhatta euroa lähentelevästä huippumodernista sähköautosta saisi Elon Muskin kiemurtelemaan:

– Tämähän on aivan kuin Moskvitsini! Mitä näissä on muka eroa?

Hän vertasi Model X:n ajotuntumaa myös GAZ-M20 Pobedaan, jolla hän ajoi aikoinaan.

Roosi oli varsin vaikuttunut ajokokemuksesta. Hän sanoi, että ostaisi Teslan, jos olisi parikymppinen.

– Herraisä, millaista autoa pääsin vielä elinaikanani ajamaan, hän hämmästeli.

Roosi kävi uusimassa ajokorttinsa muutama vuosi sitten ja hämmästyi huomattuaan, että ajoaikaa tuli vielä kymmeneksi vuodeksi.

– En tiedä, milloin kuolen, mutta ainakin ajokorttini on voimassa vuoteen 2024, Roosi sanoo videolla.

***

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme