Mainos
Mainos

Aamulehti: Tampereella on viattoman näköinen parkkiruutu, josta saa takuuvarmasti sakot

Aamulehden Moro-liitteessä kerrotaan Tampereella ajavien kauhusta: laillisen näköisestä parkkiruudusta, josta saa aina sakot.

Tampereen Puutarhakadulla on parkkipaikka, joka näyttää lainmukaiselta, mutta tuottaa pysäköijälle sakot.

Erikoista tässä parkkipaikassa on parkkiruutu ja siihen liittyvä liikennemerkki. Pysäköinnin ehdot kertova merkki on asetettu paikan edessä olevalle seinälle siten, että plakaatti sijoittuu keskelle kiistanalaista parkkiruutua.

Tästä syystä viranomainen tulkitsee parkkialueen alkavan vasta merkin kohdalta. Parkkiruutuun ajettu auto on puoliksi laittomalla puolella, siis väärin pysäköity.

Kyseisellä parkkialueella on useampi kadun varteen maalattu parkkiruutu, mutta reunimmainen niistä on laiton.

– Jos viranomainen on katuun piirtänyt pysäköintiruudun, ja seinässä on pysäköintialueen merkki, niin pitäisikö kansalaisen silti tietää, ettei ruutuun saa pysäköidä, Aamulehden haastattelema Anneli Kangasvieri ihmetteli.

Hän oli valittanut omasta sakostaan asianmukaisesti, mutta vastauksessa oli vedottu edellä mainittujen seikkojen lisäksi maalin vahvuusasteeseen: se on kaupungin mielestä parkkiruudussa himmeä. Kangasvieren mukaan sävy taas on yhtä vahva kuin muissakin saman parkkialueen ruuduissa.

Kaupungin edustajalla on asiaan yksiselitteinen näkemys.

– Liikennemerkki määrittää pysäköintipaikan, ei ruutu, Tampereen kaupungin katupäällikkö Marjo Hallinen kommentoi Aamulehdelle.

Lähde: Aamulehti​​​​​​​

---

Usutimme norjalaistoimittajan kokeilemaan Teslan reistailleita siipiovia

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme