Mainos
Mainos

Alkolukko käski puhaltamaan kesken ajon – 18-vuotias nainen kuoli

Vaikka alkolukko on tärkeä väline rattijuoppojen pitämisessä pois liikenteestä, on vaarallista, jos laitteen kanssa pelataan ajon aikana.

18-vuotias yhdysvaltalainen Alexis Butler loukkaantui vakavasti noin kaksi viikkoa sitten, kun tämä oli peruuttamassa Toyotaansa pois kotipihastaan. Butlerin autoon törmäsi avolava-autoa ajanut 31-vuotias mies, joka käsitteli onnettomuushetkellä autoonsa asennettua alkolukkoa. Laite oli vaatinut siihen puhaltamista juuri ennen törmäystä.

Sairaalaan kiidätetty Butler menehtyi saamiinsa vammoihin viime perjantaina.

Onnettomuuspaikalla ei ollut lainkaan jarrutusjälkiä tai mitään, mikä olisi antanut ymmärtää, että mies olisi huomannut pihasta peruuttavan auton.

Onnettomuus tapahtui rauhallisella asuinkadulla, joten miehen olisi ollut mahdollista pysähtyä puhallusta varten. On kuitenkin olemassa tilanteita, joissa pysähtyminen puhaltamisen ajaksi ei ole mahdollista, kuten esimerkiksi moottoritiellä ajaessa. Alkolukkoja kehittävän LifeSafer-yhtiön mukaan on hyvin tavallista, että autoilijat puhaltavat laitteeseen ajon aikana.

Alkolukko oli asennettu miehen autoon oikeuden määräyksellä, sillä tämä oli aiemmin jäänyt kiinni rattijuopumuksesta.

***

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme