Mainos
Mainos

Autoilijalta erikoinen protesti teiden huonoa kunnossapitoa vastaan – kumpikohan osapuoli sen opetuksen lopulta sai?

Kovat ajat vaativat kovia keinoja. Tähän lopputulokseen taisi päätyä eräs yhdysvaltalaisautoilija, joka joutui talvikelin yllättämäksi. [Pääkuvan videolla nähdään ruotsalaiskuljettaja, jolle lumentulo on kaikkea muuta kuin ongelma.]

Yhdysvaltalainen McLaren-kuljettaja oli päättänyt kaivaa 650S:nsä talviteloilta ilmeisesti hieman ennenaikaisesti. Pennsylvaniassa sijaitseva Hazletonin pikkukaupunki sijaitsee lähes 600 metriä merenpinnan yläpuolella, mikä altistaa sen varsin talvisille olosuhteille vielä maaliskuussakin.

Silminnäkijöiden mukaan McLarenia kuljettanut vanhempi herrasmies pysäköi autonsa keskelle risteystä tajuttuaan etenemisen olevan kesärenkailla jokseenkin mahdotonta. Tämä oli saapunut kaupunkiin vain vierailulle ja yllättynyt teiden huonosta kunnossapidosta – luultavasti siis aurauksen puutteesta.


Protestiksi mies jätti autonsa niille sijoilleen eikä olisi halunnut siirtää autoaan ennen kuin tiet olisi aurattu lumesta. Paikallisen uutiskanavan Facebook-sivuillaan julkaisemissa kuvissa näkyy kuitenkin, että auto oli siirretty kadunvarteen odottamaan hinausta.

Kumpikohan osapuoli tässä sai kovemman opetuksen omasta toiminnastaan; kaupunki vai kuski itse?

***

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme