Mainos

Auton sisällä näkyi ylimääräinen parkkikiekko, Vantaan kaupungilta ei armoa Miikalle: "Koin suorana vit*uiluna"

Vantaalaismiehen mielestä sakko on kohtuuton, eikä penkillä ollut parkkikiekko aiheuta hänen mukaansa sekaannusta pysäköinninvalvojalle. Vantaan pysäköinninvalvonnan mukaan he noudattavat Liikenne- ja viestintäministeriön asetusta, vaikka linjausta etupenkille asetetusta kiekosta ei ole.

Miika Karjalainen pysäköi autonsa 16. lokakuuta Myyrinpuhoksen parkkipaikalle Vantaan Myyrmäkeen. Tuulilasiin oli oikeaoppisesti laitettu sähköinen parkkikiekko, mutta sakot napsahtivat silti.

– Sain sakot, koska apukuskin penkillä oli tavallinen pysäköintikiekko. Parkkipirkko tulkitsi, että käytössä on useampi kiekko, Karjalainen kertoo MTV:lle.

Pysäköintiasetuksen mukaan "pysäköintikiekko on pysäköinnin ajaksi sijoitettava näkyvälle paikalle ajoneuvon tuulilasin sisäpuolelle niin, että pysäköinnin alkamisaika on ulkoapäin luettavissa.

Tuulilasin sisäpuolella saa pysäköinnin aikana olla vain yksi pysäköintikiekko kerrallaan näkyvälle paikalle sijoitettuna".

– Tein asiasta oikaisupyynnön, koska en kokenut tehneeni mitään väärää. Mielestäni kiekko penkillä ei ole voinut aiheuttaa sekaannusta pysäköinninvalvojalle, koin sakot oikeastaan ihan suorana vittuiluna, Karjalainen sanoo.

Vantaan kaupungin pysäköinninvalvonnasta kuitenkin vastattiin Karjalaiselle, että pysäköinninvalvojan päätökseen ei ole syytä tehdä muutosta. Oikaisuvaatimus hylättiin.

Karjalaisen mukaan oikaisupyyntö olisi kuitenkin pitänyt hyväksyä.

– Ihan terve järki kertoo, kumpi kiekko on käytössä. Laissa määritellyn tuulilasin sisäpuoli tuskin tarkoittaa istuinta. On yksityisyyttä loukkaavaa, jos parkkipirkon tehtävään kuuluu kurkkia joka kulmasta, ettei vaan jostain pilkottaisi toisesta kiekosta edes vähäsen kulmaa, Karjalainen sanoo.

– Mikäli lainsäätäjä todella on tarkoittanut, että autossa muu kuin käytössä oleva parkkikiekko on pidettävä valolta suojattuna, haluaisin tietää perustelun. Tämän tiedon vaatiminen keskivertokansalaiselta on myös mielestäni kohtuutonta.

Samanlainen tapaus on todettu pysäköijän eduksi

Karjalainen kertoo, että vastaavanlainen tapaus löytyy myös parin vuoden takaa Lahdesta, jolloin hallinto-oikeus päätyi perumaan pysäköinninvalvonnan antaman virhemaksun. Silloin lahtelaismies oli joutua maksumieheksi, kun hänen autossaan oli pysäköintikiekko koelaudalla ja apukuljettajan puoleisella penkillä.

– Parkkipirkon olisi pitänyt olla ammattinsa puolesta tietoinen tästä tapauksesta sekä siitä, että ihmiset ovat lähtökohtaisesti tasavertaisia lain edessä, tämä olisi pitänyt tajuta viimeistään oikaisupyyntöä käsiteltäessä, Karjalainen sanoo.

– Lakien tulkinta ja viranomaisten toiminta tuntuvat tapauksessa sotivan omaa tarkoitustaan vastaan. Jos tämänlaiseen toimintaan riittää käytettäväksi aikaa ja veronmaksajien rahaa, niin soisin moisten suojatyöpaikkojen karsimista.

Ei yksiselitteistä linjaa, voiko pysäköintikiekko olla ajoneuvon etupenkillä

Vantaan kaupunki vastaa MTV:n haastattelupyyntöön oikaisuvaatimuksen päätöksellä sekä tuoreella tiedotteellaan.

Tiedotteessa Vantaan kaupunki kertoo noudattavansa Liikenne- ja viestintäministeriön antamaa asetusta pysäköintikiekosta ja sen käyttövelvollisuudesta. Niiden mukaan tuulilasin sisäpuolella ei saa olla selkeästi näkyvällä paikalla helposti kiekoksi sotkettavia laitteita.

Kaupungin mukaan asetusta ja sen perusteluja noudattaessa ei voi yksiselitteisesti linjata sitä, voiko pysäköintikiekon sijoittaa ajoneuvon etupenkille.

Jos penkillä oleva pysäköintikiekko on selvästi havaittavissa ja siihen asetettu aika luettavissa auton ulkopuolelta, voidaan se Vantaan kaupungin mukaan pysäköinnistä annetun asetuksen mukaisesti luokitella näkyvälle paikalle sijoitetuksi pysäköintikiekoksi. Ajoneuvon kuljettaja on vastuussa pysäköintikiekon asettamisesta.

Miika Karjalainen on tänään valittanut asiasta Helsingin hallinto-oikeuteen.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

***


Uusimmat

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot