Mainos
Mainos

Autoteollisuudelle ennustetaan valtavaa muutosta – bensa- ja dieselautojen myynnin loputtava viimeistään 2035

Bensiiniä ja dieseliä polttoaineenaan käyttävien autojen myynnin on loputtava vuoteen 2035 mennessä, jos ilmaston lämpenemisen halutaan jäävän vain kahden asteen tasolle.

Syyskuun puolivälissä julkaistun Climate Action Tracker ‑tutkimuksen mukaan liikenteessä tarvitaan pian suunnanvaihdos sähköisten ja polttoainetehokkaiden autojen suuntaan.

CAT on itsenäinen, kolmen eri eurooppalaisen tutkimusryhmän tukema tieteellinen tutkimus, joka seuraa maailmanlaajuisia toimia ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi.

Jotta Pariisin ilmastosopimuksen kahden asteen tavoitteessa voitaisiin pysyä, pitäisi polttomoottoreita käyttävien autojen myynti loppua viimeistään vuonna 2035.

Tutkimus nosti esille sähköautojen potentiaalia ja roolia tavoitteiden täyttämisessä. Lähes kaikki autovalmistajat kehittävät tällä hetkellä omia sähköautomallejaan.

Tutkimuksessa myös huomautettiin, että sähköntuotannossa tarvitaan muutos uusiutuvan energian suuntaan, jotta sähköautojen käyttämä sähkö ei olisi tuotettu fossiilisia polttoaineita polttamalla.

Lisäksi CAT on sisällyttänyt laskelmiinsa muutkin ajoneuvojen kehitysaskeleet, kuten vetyautot ja biopolttoaineet.

–Tämä tarkoittaa valtavaa muutosta koko autoteollisuudelle, NewClimate Instituten Niklas Höhne sanoo.

NewClimate Institute on yksi kolmesta tutkimusryhmästä, jotka työskentelevät CAT:n parissa.

Höhnen mielestä vuosi 2035 koittaa yllättävän pian.

Sähköautojen onkin vartuttava lastentaudeistaan, jotta niistä on varteenotettavaksi vaihtoehdoksi polttomoottoriautoille. Sähköautot ovat edelleen suhteellisen kalliita ja tutkimuksen mukaan korkea hinta on toistaiseksi pitänyt niiden osuuden alle viidessä prosentissa Euroopan, Yhdysvaltain ja Kiinan markkinoilla.

Lähde: Futurism, Reuters

---

Lentävän auton Aeromobilin ennustetaan olevan sarjatuotannossa jo 2018

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme