Mainos
Mainos

Ensimmäinen Mustang oli myyty ja ajossa jo ennen sen esittelyä – Gail, 76, omistaa silmäteränsä edelleen

Video: Shelby Mustang GT500 on historian tehokkain katulaillinen Ford!

Ensimmäisen Mustangin ostaja omistaa yhä harvinaisen menopelin. Tosin sen arvo on kohonnut vuosikymmenten aikana äärettömän paljon.

Uskomattomasta tarinasta kertoo Detroit Free Press. Julkaisun mukaan kaikki sai alkunsa vuonna 1964, jolloin 22-vuotias Gail Wise sai töitä kauempaa kotoaan.

Perheessä oli tuolloin vain yksi auto, joten vanhemmat päättivät lainata rahaa tyttärelleen, jotta hän saisi myös oman auton työmatkoja varten.

– Kerroin myyjälle, että haluan avoauton. Hän kertoi, ettei esillä ollut yhtään avoautoa, mutta pyysi tulemaan takahuoneeseen, jossa olisi jotain erityistä minulle, Gail muistelee.

Takahuoneessa yllätys

Takahuoneesta paljastui kaksi Mustangia, joista toisessa oli kova katto.

– Hän ei edes vaivautunut näyttämään sitä minulle, vaan vetäisi avoauton päällä olleen pressun pois ja silloin tiesin, että tuo auto olisi minulle.

Kaikki oli tuolloin vielä salaista, sillä kaupat tehtiin 15. huhtikuuta. Ford julkaisi Mustang-automallin virallisesti vasta 17. päivä.

– Mutta silti hän möi auton minulle. Ajoin ulos näyttelyhuoneesta ja kaikki heiluttivat minulle käsiään ja pyysivät hidastamaan. Televisiossa pyöri paljon mainoksia uudesta Mustangista, mutta itse autoa ei koskaan näytetty, näkyi vain Mustangin logo ja kerrottiin, että ”se on tulossa”.

Auto joutui melkein romuttamolle

Kaksi vuotta myöhemmin auton ostamisesta Wise löysi rakkauden ja avioitui Tomin kanssa. Mustang pysyi edelleen kuvioissa, sillä siitä tulikin myöhemmin kuusihenkisen perheen perheauto.

Kolme lasta istui takapenkillä, ja neljäs pelkääjän paikalla äidin sylissä.

Auto ehti palvella 15 vuotta, kunnes eräänä päivänä se sanoi itsensä irti. Perhe pohti, pitäisikö auto hävittää vai korjata.

– Yhtenä päivänä mieheni työnsi sen autotalliin, mutta minä halusin päästä siitä eroon, koska tarvitsimme tilaa lasten tavaroille. Hän vain sanoi, että se on minun projektini eläkepäiville.

Autoa varten autotalliin rakennettiin lisäsiipi ja Mustang työnnettiin talliin lepäämään ja odottamaan Tomin eläkepäiviä.


Kuvassa Gail Wise ja hänen miehensä Tom Wise sekä neljä lastaan. Koko perhe on istahtanut Mustangin kyytiin, ennen kuin se siirrettiin autotalliin 27 vuodeksi.

Paljastui ensimmäiseksi Mustangiksi

27 vuoden päästä siitä, kun Mustang oli pukattu tallin perälle, Tom jäi eläkkeelle.

Mies alkoi etsiä varaosia autolle internetistä. Heillä ei ollut aavistustakaan sen arvosta ja harvinaisuudesta, ennen kuin netissä tuli vastaan tarina vastaavanlaisesta autosta.

Kyseisen auton omistaja väitti hänen autonsa olevan ensimmäinen koskaan myyty Mustang. Ostopäiväksi omistaja kertoi 16. huhtikuuta 1964.

Tom kuitenkin muisteli, että Gail olisi ostanut auton päivää aiemmin.

– Tom meni kellariin ja löysi auton kuitin ja käyttöohjeet. Hän oli oikeassa, sillä olin ostanut auton 15. huhtikuuta.


Gail Wise oli Mustanginsa kanssa Fordin pääkonttorilla viime viikolla.

Auton hinta kohonnut merkittävästi

Vuonna 1964 Gail oli maksanut autosta kolme ja puoli tuhatta dollaria. Asiantuntijat kuitenkin arvioivat näin uniikin ja harvinaisen auton arvoksi nykypäivänä 350–450 000 dollaria.

Harvinaisuus olikin esillä viime viikolla Fordin pääkonttorilla, kun yhtiö juhli kymmenettä miljoonaa myytyä Mustangia.

Autonsa kanssa paikalla olivat myös Gail Wise miehensä Tom Wisen kanssa.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme