Mainos
Mainos

Ensituntumat Opelin uudesta lippulaivasta – kovan luokan haastaja

Opel esitteli maaliskuun alussa Geneven autonäyttelyssä varsin tyylikkään näköisen uuden toisen sukupolven Insignian. Pääsimme ensimmäisten joukossa tutustumaan uutuuteen sen kotimaassa Saksassa.

Uusi Grand Sport -lisänimen saanut Insignia on ensivilkaisulla varsin tyylikäs ilmestys. Edeltäjään verrattuna uutuuden matalampi ja leveämpi ilme antaa huomattavasti määrätietoisemman vaikutelman. Tätä vahvistavat suuri maski ja viirumaiset ajovalot. Sivuprofiilissa on coupémaisuutta, jota korostetaan ikkunalinjan ylälaidasta löytyvällä kromilistalla, ja taakse päin nousevalla terävällä kylkipokkauksella. Aiempaa suurempi kokonaispituus ja pidempi akseliväli yhdessä lyhyempien ylitysten kanssa tekevätkin ilmeelle ihmeitä. Muotoilullisesti takaosa ei vakuuta keulan tavoin ensinäkemältä. Pitkälle taakse tuleva takaikkuna ja lyhyeksi jäävä kontin luukku tekevät perästä jotenkin hieman töpön näköisen.

Sisätilat edustavat samaa tyyliä pari vuotta sitten esitellyn Astran kanssa. Kojelaudan nappien määrää on vähennetty merkittävästi edeltäjään verrattuna, mutta tärkeimmät toiminnot ovat selkeästi esillä. Myös mittariston näkymä ja valikkorakenne on pikkuveljestä tuttua, ja sitä täydentää lisävarusteena tarjolla oleva tuulilasinäyttö.

Nykypäivänä tärkeänä asiana Opel toimii hyvin yhteen mobiililaitteiden kanssa. Autosta löytyy tuki sekä Apple CarPlay että Android Auto -järjestelmille. Näiden lisäksi Insigniasta löytyy tuki langattomalle lataukselle. Näiden lisäksi Astrassa viime vuonna esitelty Opel OnStar -palvelu tarjoaa puhelinsoiton päässä olevaa tukea ongelma- ja hätätilanteissa.

Kuljettajan paikalla kaikki on siis varsin tuttua. Kasvaneiden mittojen puolesta täysikasvuinen viihtyy myös takana hyvin. Tavaratilaa on tarjolla luokassaan kiitettävästi ja selkeän muotoinen kontti imaisee perusmuodossaan 490 litraa (laajennettuna 1 450 l).

Moottoripaletti on bensakoneiden osalta uusinta uutta. Tarjolla 1,5-litrainen turboahdettu nelisylinterinen moottori, josta tulee tarjolle 140- ja 165-hevosvoimaiset versiot. Malliston huipulla puolestaan nähdään heti 2,0-litrainen 260-hevosvoimainen versio. Tämä versio on aina nelivetoinen, ja vaihteistona toimii uusi kahdeksanportainen automaatti. Dieselpuolella on tarjolla kaksi tehoversiota 1,6-litraisesta moottorista (110 ja 136 hv) sekä 2,0-litraisen moottorin 170-hevosvoimainen versio.

Ensikoeajolla pääsimme ottamaan tyypit tehokkaammasta pikkubensasta. 165 hevosvoiman teholukemaan nähden suorituskyky voisi olla pirteämpikin. Kone vääntää hyvin alakierroksilta, mutta yläkierroksilla meno tuntuu hieman tukkoiselta. Tämä luonnollisesti korostuu Saksan vapailla nopeuksilla, mutta käytännön elämässä suorituskyky on varsin riittävä. Kuusiportainen manuaalivaihteisto on miellyttävä käyttää ja kytkimen hyvä tuntuma helpottaa myös kaupunkipyörittelyä. Vaihtoehtoisesti 1,5-litraiseen on tarjolla myös kuusiportainen automaattivaihteisto.

Opel on onnistunut pudottamaan Insignia Grand Sportin omamassaa edeltäjään verrattuna jopa 175 kilolla, ja tämä tuntuu myös ajettavuudessa. Alkuun auto tuntuu todella isolta, sillä näkyvyys ulos on suurehkojen katvealueiden vuoksi hieman rajoittunutta, ja kulmien hahmottaminen on haastavaa. Auto on kuitenkin kokoisekseen varsin ketterän tuntoinen ja käsiteltävyys on kevyttä. Tämä tuntuu etenkin kaarteissa ja mutkaisilla teillä, joissa auto taittuu nöyrästi ja tarkasti kuljettajan osoittamaan suuntaan. Vakioalusta hoitaa tehtävänsä haastavissa tilanteissa hyvin, mutta valitettavasti jämäkkyyden lisäksi mukana hieman turhan paljon pintakovuutta. Ohjaus on kokonaisuudessaan varsin miellyttävä ja auto etenee kovemmillakin nopeuksilla suuntavakaasti.

Ensivaikutelmat uudesta Insignia Grand Sportista ovat pääosin positiiviset. Auto tarjoaa tilaa, hyvää matkustusmukavuutta ja hauskaa ajettavuutta. Pikkubensa tuntuu hieman tukkoiselta, eikä kaikki ohjaamon materiaalit aivan yllä pahimpien kilpailjoiden tasolle. Kokonaisuuden tulee tässäkin luokassa useissa tapauksissa ratkaisemaan hinta, jota joudumme odottamaan toukokuun puoliväliin.

Uusi Insignia Grand Sport saapuu Suomen markkinoille toukokuussa.

Kuvat: Mikko Autio

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme