Mainos
Mainos

Googlen robottiauto kolarissa – ensimmäistä kertaa itse syypäänä

Googlen autonominen auto on aiheuttanut ensimmäisen kolarinsa, uutisoi teknologiajulkaisu The Verge.

Tapahtumaraportin mukaan Googlen Lexus RX -katumaasturi oli risteyksessä, aikomuksenaan kääntyä oikealle.

Se kuitenkin joutui väistämään hiekkasäkeillä ympäröityä viemäriä, jonka vuoksi auto koukkasi vastaantulevien kaistalle.

Googlen auto ei kuitenkaan huomioinut takaa tullutta linja-autoa riittävän hyvin – tai luuli sen antavan tilaa – ja ajoneuvojen kyljet osuivat toisiinsa.

Vauhti oli onneksi hiljainen, eikä kukaan loukkaantunut kolarissa. Ainoat vauriot tulivat Lexuksen vasempaan kylkeen ja eturenkaaseen.

Android Authority -Youtubekanavan Jayce kertoo tarkemmin, mitä onnettomuudessa oli tapahtunut (englanniksi).

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme