Mainos
Mainos

Hiihtolomalla moottorikelkkailemaan? Nämä vinkit kannattaa painaa mieleen

Pian alkavat hiihtolomat voivat innostaa monia kokeilemaan moottorikelkkailua tai palaamaan sen pariin. Liikenneturva muistuttaa, että kelkkaillessa on varmistettava lapsimatkustajien turvallisuus sekä pysyttävä merkityillä reiteillä.

Sää suosii moottorikelkkailua eri puolilla Suomea, kun lunta ja talviaurinkoa riittää. Siksi moni saattaa kokeilla kelkkaa ensimmäistä kertaa elämässään hiihtolomien aikana. Usein kelkan kyydissä on kuljettajan lisäksi matkustaja, jolloin kyytiläiselle on oltava oma paikka. Säädökset muuttuivat vuoden 2016 alusta siten, että lasta saa kuljettaa kelkalla silloin, jos hänen paikallaan pysyminen voidaan luotettavasti varmistaa.

– Tämä tarkoittaa sitä, että lapselle pitää olla oman istuinpaikan lisäksi hänelle sopivat jalkatuet ja kädensijat. Tätä säädöstä ei vielä tarpeeksi hyvin tunneta. Lapsimatkustajien turvallisuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota, ja säädös on parantanut tilannetta, selventää Liikenneturvan yhteyspäällikkö Petri Niska Rovaniemeltä.

Kylmiltään ei moottorikelkalla voi lähteä kaasuttelemaan, ja liikennesääntöjen lisäksi pitää huomioida monta muutakin seikkaa.

– Ajamiseen on valmistauduttava hyvin: pitää tutustua kelkkaan ja tarkastaa ajovarustus sekä säätilanne. Ajaessa on jätettävä keli- ja pelivaraa. Itsestään selvää pitää olla myös se, ettei alkoholin vaikutuksen alaisena ajeta, kertaa Niska.

Kunnioita luontoa, maanomistajia sekä muita liikkujia

Talvinen maasto voi ajoalustana näyttää vaarattomalta. Reitillä tai jäällä olevia epätasaisuuksia on kuitenkin vaikea havaita yhtenäisestä lumipeitteestä. Oikean tilannenopeuden valinta on erittäin olennaista kelkkailumaastoissa.

Useimmat ihmishengen vaativista moottorikelkkaturmista sattuvat jääalueilla, ja yleisin kuolinsyy on hukkuminen. Varsinaisilla reiteillä yleisin syy onnettomuuteen on suistuminen reitiltä ja törmääminen esteeseen.

– Moottorikelkkaväylät ovat usein röykkyisiä ja haasteellisia, eikä niitä saada maanteiden veroisiksi. Kelkka taas voi olla yllättävänkin helppo hallita, joten kuljettajalle saattaa tulla vääränlainen turvallisuuden tunne. Ajoalusta on kuitenkin epätasainen ja se voi yllättää, muistuttaa Niska.

Moottorikelkkaillessa liikutaan merkityillä reiteillä tai niiden ulkopuolella maanomistajan luvalla. Myös jääpeitteisellä vesialueella saa ajaa. Umpilumen kelkkailuun tarkoitettuja alueita on tällä hetkellä vähän, vaikka useat kelkat ovatkin rakennettu siten, että niillä pystyy etenemään myös umpihangessa. Tämä houkuttaa monia poikkeamaan reiteiltä.

– Usein maastoon mennään ilman lupia ja kelkkaillaan umpilumella väärässä paikassa. Samalla tuhotaan esimerkiksi vastaistutettuja taimikkoja. Tielläkään ei saa ajaa kuin poikkeustapauksissa, mutta silti kelkkoja näkyy liian usein tiealueilla. Myös kevyen liikenteen väylällä ajaminen on kiellettyä. Merkityllä reitillä on pysyttävä, toteaa Niska.

Viisi vinkkiä turvalliseen moottorikelkkailuun

  • Valmistaudu varman päälle. Tutustu kelkkaan ja tarkista ajovarusteet sekä säätilanne. Kelkkaile vain selvin päin.
  • Jätä keli- ja pelivaraa. Aja maaston mukaan äläkä anna sen yllättää.
  • Käytä kelkkailuun tarkoitettuja reittejä ja uria.  Ole valmis auttamaan muita ja näytä toisille aikeesi hyvissä ajoin.
  • Kunnioita luontoa, eläimiä ja muita ihmisiä. Reittien ulkopuolella saa kelkkailla vain maanomistajan luvalla.
  • Ilmoita läheisille reittisi ja arvioitu paluuaikasi. Lataa puhelimeen 112 Suomi -sovellus, joka paikantaa sinut hätätilanteessa. Huolehdi, että puhelimen akku ei lopu kesken reissun.

Lähde: Liikenneturva

***

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme