Mainos
Mainos

Hirvikolareissa kevätpiikki – eläinten omat reitit teiden yli ja ali vähentävät kuolemia

Eläinkolareiden ennaltaehkäisyssä tarvitaan kannanhoidon lisäksi tarkoin ajoitettuja autoilijoiden valistuskampanjoita ja eläinten liikkumistarpeen huomioimista tiesuunnittelussa.

Yksi lupaavimmista rakenteellisista ratkaisuista ovat eläinten käyttöön tarkoitetut yli- ja alikulut, ilmenee Helsingin yliopiston väitöstutkimuksesta.

Esimerkiksi vesistösiltojen alle jätettävät kuivan maan kaistaleet eli kuivapolut vähentävät tehokkaasti eläinten liikennekuolleisuutta.

Niemen tutkimus vahvisti käsitystä siitä, että hirvikannan koko on merkittävin yksittäinen hirvikolarimääriin vaikuttava tekijä.

– Eri hirvieläinlajien alttius joutua kolareihin kuitenkin vaihtelee: valkohäntäkauriiden todennäköisyys jäädä auton alle on suurempi kuin hirvellä ja lähes kaksinkertainen metsäkauriiseen verrattuna, aiheesta väitöskirjatutkimuksen tehnyt maatalous- ja metsätieteiden maisteri Milla Niemi kertoo.

Kolarihuippu syksyllä

Hirvien kanssa kolaroidaan Suomessa erityisesti syys-lokakuussa. Toinen onnettomuushuippu ajoittuu alkukesän kuukausille. Henkilövahinkoihin johtaneita hirvikolareita tapahtuu kuitenkin suhteellisesti eniten kesän kuukausina, todennäköisimmin suurten tilannenopeuksien seurauksena.

Väitöstutkimuksessa tarkasteltiin tarkemmin alkukesän hirvikolaripiikin ajoittumista. Kolarimäärät kääntyvät hiljaisen talvikauden jälkeen nousuun huhti-toukokuussa. Kolarihuippu osuu alueesta riippuen keskikesälle, eteläisessä Suomessa pohjoista aikaisemmaksi.

– Kolareiden tarkempi ajoitus kuitenkin vaihtelee vuosittain; lämpiminä keväinä onnettomuushuippu saavutetaan aiemmin kuin kylminä, Niemi toteaa.

Lähde: Helsingin yliopisto

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme