Mainos
Mainos

IS: Suomalainen kieltäytyi maksamasta 23 euron ylinopeussakkoa – vuosien oikeustaistelu jatkuu edelleen

Hollannissa ajettu ylinopeus on vuosien mittaan työllistänyt melkoisen määrän suomalaisia viranomaisia, kertoo Ilta-Sanomat.

Vuokratulla autolla Hollannissa ajanut suomalainen sai 23 euron sakon pienestä ylinopeudesta. Henkilö kuitenkin kieltäytyi maksamasta sakkoa.

Huhtikuussa vuonna 2014 Suomen oikeusrekisterikeskus antoi päätöksen, jonka mukaan Hollannin viranomaisten päätös 23 euron sakosta pannaan toimeen. Henkilö kuitenkin valitti käräjäoikeuteen ja pyysi uusintakäsittelyä.

Henkilön itsensä mukaan hän ei ollut itse ajanut ajoneuvoa, vaan ainoastaan vuokrannut sen.

Kesäkuussa 2014 Pirkanmaan käräjäoikeus kumosi oikeusrekisterikeskuksen päätöksen. Käräjäoikeus ilmoitti, ettei se aio tutkia sitä, onko henkilö syyllistynyt sakon perusteena olleeseen ylinopeuteen. 

Oikeusrekisterikeskus teki käräjäoikeuden päätöksestä ennakkopäätösvalituksen. Se vaati, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja henkilön valitus hylätään. Oikeusrekisterikeskuksen mukaan se valvoo tärkeää julkista etua, jolla on merkitystä myös kansainvälisen täytäntöönpanoyhteistyön kannalta.

23 euron ylinopeussakko eteni korkeimpaan oikeuteen, joka katsoi, ettei oikeusrekisterikeskuksella ole valitusoikeutta käräjäoikeuden päätöksestä silloin, kun se koskettaa toisen EU-valtion viranomaisen antamaa sakkoa ja sen toimeenpanoa Suomessa.

Korkein oikeus myönsi oikeusrekisterikeskukselle kuitenkin valitusoikeuden, jonka myötä valitus on siirretty Turun hovioikeuden käsiteltäväksi.

Asian käsittely on yhä kesken.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme