Mainos
Mainos

Jenkkitoimittaja vei Tesla Model 3:n ensimmäiselle oikeasti puolueettomalle koeajolle

Tesla esitteli pitkään odotetun Model 3 -mallinsa 19 kuukautta sitten. Autojulkaisu Jalopnik pääsi koeajamaan yhtä ensimmäisistä asiakkaille toimitetuista yksilöistä – ja ennen kaikkea jossain muualla kuin Teslan valvovan silmän alla.

Tesla ja yhtiön toimitusjohtaja Elon Musk onnistuivat kuin onnistuivatkin lunastamaan lupauksensa ja saamaan Model 3:n markkinoille vuoden 2017 aikana, mutta hilkulle se meni. Pitkään hypetetyn Model 3:n starttia ovat piinanneet moninaiset tuotanto-ongelmat ja oikeastaan vasta nyt vauhti on kiihtymässä.

Kyseessä on pohjimmiltaan auto, joka tulee ratkaisemaan sen, miten Teslan käy. Teslalla ei ymmärrettävästi ole liikatarjontaa uutukaisestaan, joten Jalopnik joutui turvautumaan suuren yleisön apuun saadakseen auton koeajoon.

– Kysyimme netissä, jos joku Model 3 -omistaja päästäisi meidät ajamaan hänen autoaan. Saimme 14 vastausta ja valitsin kaverin, joka asui Los Angelesissa lähellä minua ja oli halukas näyttämään autoaan, toimittaja Andrew P. Collins kirjoittaa.

Collinsin mukaan Model 3 näyttää ja tuntuu yksiselitteisen steriililtä. On henkilöstä itsestään kiinni, onko se virkistävää vai ahdistavaa. Kaikessa askeettisuudessaan auto tuntuu enemmän työkalulta kuin lelulta.

Miten on viimeistelyn laita?

35 000 dollarin hintaluokkaan asettuvaan Model 3:een viitataan usein "halpismallina". Halpa on kuitenkin väärä termi kuvaamaan autoa, joka Yhdysvalloissakin on useita tuhansia dollareita kalliimpi kuin uudet autot keskimäärin. Jalopnikin koeajama 57 500 dollarin arvoinen yksilö oli varustettu suuremmalla akulla, parannetulla Autopilotilla, 19-tuumaisilla vanteilla, lasikatolla ja kattavalla Premium-paketilla, joka tuo mukanaan muun muassa paremmat etuistuimet.

Teslat eivät ole niitä kaikkein laadukkaimmista materiaaleista parhaalla mahdollisella tarkkuudella kokoonpantuja autoja ja se on fakta. Siksi Model 3:n kohdalla erityisen suuri mielenkiinto kohdistuukin auton viimeistelyn laatuun.

Collins sanoo käyneensä auton läpi samalla tarkkuudella kuin hän olisi itse sen ostanut, mutta ei havainnut mitään epäilyttävää. Tietyssä valossa auton maalipinnassa näkyi pieniä epätasaisuuksia, jotka Collinsin mukaan saattavat kieliä liian vauhdikkaasta maalausprosessista. Korin ja ovipaneelien väliset raot eivät olleet Collinsin mukaan "pahoja", vaikkakin ne ovat muihin tämän päivän lähes-saumattomiin sarjatuotantoautoihin verrattuna melkoisia.

Auton sisältäkään ei löytynyt laadun osalta puutteita. Kaikki tuntui Collinsin mukaan olevan jämäkästi paikoillaan ja linjassa. Collins kehui myös käytettyjä materiaaleja.

– Kaikki, mihin kosket, tuntuu miellyttävältä.

Model 3:n sisätilat eivät aiheuttaneet toimittajassa myöskään klaustrofobisia tuntemuksia, vaikka se onkin selkeästi pienin Teslan nykymalleista. Tilaa ei ole liikaa, mutta oltavat ovat varsin mukavat. Tilantuntua lisäsi koeajettavassa yksilössä ollut lasikatto.

Onko yksinkertaisuus kaunista vai pelkästään laiskaa?

Lähes kaikki auton toiminnot on sijoitettu kojelaudan keskellä istuvaan valtavaan kosketusnäyttöön. Itse asiassa Collins onnistui löytämään autosta ohjaamisen, kiihdyttämisen ja jarruttamisen lisäksi ainoastaan neljä asiaa, jota ei hallita kosketusnäytön kautta – ikkunannostimet, suuntavilkku, pissapoika ja äänimerkki. Jopa hanskalokeron lukitus avataan näytöltä.

– Jos olet osannut käyttää älypuhelinta ennen kuin olet oppinut ajamaan autoa, tuntuu Model 3 hyvin luonnolliselta, Collins sanoo ja täsmentää, että muille pelkästään mittaristo- ja nappulahärdellin puute tuntuu oudolta.

Moni onkin kritisoinut Model 3:n sisätiloja niiden yksinkertaisuudesta väittäen, että pieni lapsikin osaisi suunnitella samanlaisen. Collins ottaa osuvaksi vertailukohdaksi modernin arkkitehtuurin.

– Jos kokonaan lasista ja betonista valmistettu talo vetoaa sinuun, tunnet olosi kotoisaksi Model 3:ssa. Mutta näyttäähän se hieman tylsältä keskiaikaisen linnan pihalla.

Collins piti ohjaamon yksinkertaisuutta ehdottoman positiivisena asiana ajamisen kannalta, koska häiriötekijöiden määrä oli niin pieni. Myös auton suuret ikkunat tarjoavat mainion näkyvyyden joka suuntaan. Ainoastaan kosketusnäytöllä sijaitsevaa nopeusmittaria hän ei tottunut lyhyellä koeajolla vilkuilemaan.

Kiihtyvyys ei Collinsin mukaan aiheuta samanlaisia riemunkiljahduksia kuin esimerkiksi tehokkain Model S, mutta eipä viidessä sekunnissa nollasta sataan kiihtyvää autoa voi laiskanakaan pitää.

Auto tuntui ajossa erittäin vakaalta ja sen käyttäytyminen joka tilanteessa oli hyvin ennakoitavissa. Mutkissa auton painon huomaa kaikkein selkeimmin, vaikka ero paljon suurempaan Model S:ään onkin vielä melkoinen.

Älypuhelin pyörillä

Collins sanoo, että lukuisat älykkäätkin ihmiset ovat tulleet hänen luokseen ja ihmetelleet esimerkiksi autonsa rengaspaineen varoitusvaloa tai olleet innoissaan löytäessään mittariston kirkkaudensäätimen. Hän sanoo myös tuntevansa useita autoilijoita, joilla ei ole hajuakaan, mikä on kierroslukumittari.

Model 3 on Collinsin mukaan tehty juuri tällaisille ihmisille. Se ei oleta, että tiedät mitään autoista tai että sinua edes kiinnostaa. Model 3 pyrkii tarjoamaan mahdollisimman saumattoman siirtymisen paikasta toiseen.

– En ole varma, edustaako Model 3 autoilun tulevaisuutta tai tekeekö se Teslasta automaailman jättiläisen General Motorsin tai Volkswagenin tapaan. Teslalla on edelleen paljon tehtävää pelkästään tämän auton tuotannossa – puhumattakaan siitä kaikesta, mitä heiltä on tulossa.

Teslan suurin saavutus Collinsin mielestä Model 3:n kohdalla on se, että se on onnistunut yhdistämään älypuhelimen käyttökokemuksen hyödylliseen työkaluun.

Lähde: Jalopnik

***

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme