Mainos
Mainos

Joka kymmenes ajokortti kuuluu yli 70-vuotiaalle – tiedätkö, missä on eniten ikäautoilijoita?

Vuoden 2016 lopussa Suomessa oli yhteensä noin 3,72 miljoonaa voimassa olevaa ajokorttia, eli puoli prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna. Kaikista ajokortin haltijoista useampi kuin joka kymmenes oli 70-vuotias tai vanhempi.

Iäkkäiden ajokortin haltijoiden osuuksissa on jonkin verran eroja alueittain. Uudellamaalla yli 70-vuotiaiden ajokortin haltijoiden osuus oli pienin, 9 prosenttia. Etelä-Savossa osuus sen sijaan oli suurin, 15 prosenttia.

– Uudellamaalla ja pääkaupunkiseudulla julkiset kulkuyhteydet ovat paremmat kuin muualla Suomessa, joten tämä näkyy myös iäkkäiden autoilijoiden määrässä. Maakunnissa ja haja-asutusalueilla oma auto ja ajokortti ovat välttämättömyyksiä, toteaa Trafin erityisasiantuntija Elina Uusitalo.

Myös sukupuolten väliset erot kasvavat tarkasteltaessa iäkkäämpiä kuljettajia. Kun kaikista kuljettajista miesten osuus oli vuoden 2016 lopussa 53 prosenttia, niin 70-vuotiaista tai sitä vanhemmista miesten osuus oli 61 prosenttia.

Alle 18-vuotiaiden kortillisten määrä on ollut laskussa vuodesta 2010 lähtien. Vuoden 2010 lopussa heitä oli noin 107 000, kun taas vuonna 2016 enää noin 76 000, mikä oli noin 2 prosenttia kaikista ajokortin haltijoista. Lasku selittyy osittain viime vuosien pienemmillä 15–17-vuotiaiden ikäluokilla, mutta myös ikäluokkaan suhteutettuna alle 18-vuotiaiden hankkimien korttien määrä on laskenut.

– Mopokorttien määrän väheneminen selittyy ainakin osaltaan sillä, että kortin hankkiminen on nykyään kalliimpaa kuin esimerkiksi kuusi vuotta sitten, Uusitalo sanoo.

Lähde: Trafi

***

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme