Mainos
Mainos

Kehä I remonttiin: Tilaa liikennetiedotteet suoraan WhatsAppiin

Suomen vilkkaimmin liikennöidyn väylän Kehä I:n kehittämistyöt käynnistyivät maaliskuussa.

Parannustyöt ruuhkauttavat liikennettä vilkkaimpana aikana noin puolentoista vuoden ajan, eikä työmaan kiertoreittejä juuri ole.

Toimenpiteitä tehdään yhtä aikaa kahdessa kohdassa: Espoon rajan ja Vihdintien välillä sekä Kantelettarentien ja Hämeenlinnanväylän eritasoliittymän alueella, Liikennevirasto tiedottaa.

Tieosuutta Espoon rajalta Vihdintielle parannetaan muun muassa rakentamalla lisäkaistoja ja levittämällä siltoja. Myös Kehältä Hämeenlinnanväylän pohjoissuuntaan johtavat rampit ja ikääntyneet sillat uusitaan.

Lisäksi bussipysäkkejä parannetaan ja bussien liittymistä muuhun liikenteeseen sujuvoitetaan. Pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden reittejä korjataan ja meluntorjuntaa tehostetaan.

Muun muassa liikennejärjestelyjen muutoksista voi saada suoran tiedon WhatsAppiin ilmoittautumalla listalle Liikenneviraston sivuilla löytyvän ohjeen avulla. Ruuhkaisuutta voi seurata myös Liikennetila-sivustosta.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme