Mainos
Mainos

Kia viilaa pilkkua: Tässä esimakua Ceedin seuraavasta sukupolvesta

Geneven autonäyttelyyn on vielä muutama viikko aikaa, mutta korealaisvalmistaja ei halunnut antaa yleisön odottaa siihen asti, vaan mehustelee tulevan suosikkimallinsa muodoilla jo nyt.

Kia on päättänyt pudottaa Cee'din nimessä olleen heittomerkin. Virallisesti auton nimi on myös ollut cee'd (pienellä kirjoitettuna), mutta uusi sukupolvi tullaan tuntemaan yksinkertaisesti Ceedinä.

Uusi Ceed ottaa Kian julkaiseman luonnoksen perusteella vaikutteita Frankfurtissa nähdystä Proceed-konseptista. Kia kertoi lisäksi, että viisiovisen hatchbackin lisäksi Genevessä nähdään myös toinen korimalli. Tämä voi viitata kolmioviseen versioon, mutta elättelemme toiveita konseptimallin kaltaisesta virtaviivaisesta farkusta.

Kian mukaan Ceedin suunnittelijat ovat tutkineet myös Stingerin muotoja tarkkaan, joten yhtäläisyyksiä lippulaivamalliin tulee olemaan. Uusi Ceed on suunniteltu Stingerin tapaan Saksassa.

Geneven autonäyttely käynnistyy maaliskuun alussa. Suomeen uusi Ceed saapuu syksyllä.

Lähde: Kia

***

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme