Mainos
Mainos

KL: Uudistuva autoverotaulukko kirpaisee eniten vain pientä osuutta uusien autojen ostajista

Valtionvarainministeriö on esittänyt uudet WLTP-päästömittaustapaan pohjautuvat autoverotaulukot. Ne otetaan käyttöön syyskuun alussa ja korvaavat samalla vanhat NEDC-taulukot, Kauppalehti kertoo verkkosivuillaan.

Pääkuvan video

Miten autoveron poisto olisi vaikuttanut autokauppaan?

Autoalalla pelätään, että autoverotuksen muutos nostaa joidenkin henkilöautomallien veroa ja samalla sen myyntihintaa.

Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtajan Tero Kallion mukaan hallituksen esitys ja eduskunnan vaatimus veroneutraaliuudesta näyttäisivät toteutuvan myös syyskuusta eteenpäin.

Uusien taulukoiden mukaan autoverokäyrä näyttäisi nousevan merkittävästi noin 200 gramman hiilidioksidipäästöjen kohdalla. Tällöin autovero nousisi yli 200 gramman kilometripäästöjen autoilla.

Tällaisia päästöjä omaavia autoja oli viime vuoden ensirekisteröinneistä vain alle prosentti. Verotaulukon muutokset koskisivat siis vain harvoja uusien autojen ostajia.

Autoveroprosentti lasketaan hiilidioksidipäästöjen perusteella. Tällöin vero on sitä alempi, mitä alemmat WLTP-standardilla mitatut päästöt ovat.

WLTP-taulukko on johdettu vanhasta NEDC-taulukosta takaisinlaskennallisesti siten, että jokainen päästötaso pysyy keskimäärin veroneutraalina, Kauppalehti kertoo.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme