Mainos
Mainos

Kolmosten isä kyllästyi lasten kinasteluun autossa – nerokas ratkaisu

Kun yhdysvaltalaispariskunta sai kolmoset, eivät he tienneet, millaisia haasteita he tulisivat myöhemmin kohtaamaan. Lapset kinastelivat autossa ja varastivat toistensa välipaloja, mutta neuvokas isä keksi ongelmaan ratkaisun.

Jake ja Jen White saivat kaksi poikaa ja tyttären kaksi vuotta sitten. Jaken aiempi työ taiteen ja veistosten parissa on tullut tarpeeseen, sillä kädentaitojen avulla hän on onnistunut ratkaisemaan joitain matkan varrella eteen tulleita ongelmia.

Isä kyllästyi takapenkiltä kantautuvaan kinasteluun ja päätti laittaa muksut kerralla ruotuun. Hän julkaisi Facebookissa kuvan viimeisimmästä keksinnöstään, jolla hän saa pidettyä Xavierin, Stellan ja Juden erossa toisistaan automatkojen aikana.

Hän rakensi styroksista kevyet väliseinät, jotka ovat juuri riittävän vahvat pitääkseen lapset toistensa ulottumattomissa. 

– Lapset kulkevat mukanani joka paikkaan, joten väliseinät olivat luonnollinen ratkaisu rauhan säilyttämiseksi, isä kertoo. 

Väliseinien asentamiseen meni häneltä vain viisi minuuttia. Kun homma oli valmis, vei hän lapset heti ajelulle ja he vierailivat pikaruokaravintolan autokaistalla.

– Ravintolan työntekijät toivoivat, että olisivat itsekin kokeilleet ratkaisuani. He halusivat, että kerron seuraavalla kerralla, miten tämä on toiminut.

– Kaverit, kylläpä ajaminen on nyt rauhallista.

Lähde: Today


Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme