Mainos
Mainos

Komeasti kajahtaa! Finlandia-hymni soitettiin metsäkoneilla jylhissä maisemissa

Neste ja Ponsse kampanjoivat suomalaisen työn puolesta. Osana kampanjaa kuvattiin video, jossa Finlandia-hymni soitettiin metsäkoneilla.

Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden ja suomalaisen työn kunniaksi Jean Sibeliuksen säveltämä Finlandia-hymni soi nyt ensimmäistä kertaa maailmassa metsäkoneilla. Sovitus on tehty keskellä jylhintä Savoa käyttämällä metsäkoneiden ääniä.

Video on samalla osa kampanjaa, jossa Neste lahjoittaa työttömille työnhakijoille polttoainetta työhaastattelujen ja keikkatyön helpottamiseksi.

– Päätimme tehdä asiakkaamme Ponssen kanssa uuden version Finlandiasta lahjana itsenäiselle Suomelle. Sovitus on osa kampanjaamme, jolla haluamme tukea konkreettisella teolla suomalaista työtä, kertoo Nesteen Mika Hyötyläinen.

Suomalaisten keskimääräinen työmatka on noin 16 kilometriä, mutta vuoden alusta voimaan tulleen lakimuutoksen myötä henkilön on otettava työtä vastaan jopa 80 kilometrin päästä.

Vuoden 2017 loppuun asti käynnissä olevassa kampanjassa jokainen videon katselukerta kerryttää lahjoituspottia 20 000 euroon asti. Työttömien keskusjärjestö ry on kampanjan virallinen kumppani, ja kampanjan lahjoitus tehdään yhdessä järjestön kanssa tammikuussa 2018.

Videon tekoon tarvittiin yli 300 videoklippiä ja lähes tuhat audioklippiä sekä tietysti kolme metsäkonetta. Kapellimestarina nähdään metsuri Marko Karhu, kuljettajina Anne Räihä, Hannu Liikanen ja Tarmo Juntunen. Koneäänityksistä vastasi Janne Oldenburg.

Lähde: Neste

***

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme