Mainos
Mainos

Li Andersson vertaa autoa hissiin – miksi jokaiselle tarvittaisiin oma?

Vasemmistoliiton puheenjohtaja ruotii blogissaan Liikenne- ja viestintäministeriön suunnitelmia yhtiöittää maamme liikenneväylät. Hän nostaa kirjoituksessaan esiin useita ongelmakohtia ja kertoo oman puolueensa valmistelevan omaa liikennepakettiaan.

Kansanedustaja, Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson pohtii blogikirjoituksessaan Liikenne- ja viestintäministeriön suunnitelmia Suomen teiden, rautateiden ja vesiväylien yhtiöittämisestä.

Anderssonin mukaan Sipilän hallituksen tarkoituksena on siirtää liikenneinvestointien hinta pois valtion budjetin velasta.

– Ideologinen velkapelko ei saa johtaa siihen, että jätetään tekemättä niin työllisyyden kuin infrastruktuurin kannalta tarpeelliset investoinnit tai että valtio harjoittaa budjettikikkailua, joka tekee investoinneista kalliimpia veronmaksajille, Andersson kirjoittaa ja muistuttaa demokratian heikkenevän, jos päätös rahan käytöstä "piiloutuu hallituksen käsiin, pois kansan valitsemalta eduskunnalta".

Hän kritisoi myös ministeriön kaavailemia välikäsiä. Väliin ei hänen mukaansa tarvita voittoa tavoittelevia, mahdollisesti ulkomaisia yrityksiä.

Anderssonin mukaan Bernerin johdolla ehdotetut, autoihin asennettavat mustat laatikot eivät ole tietoturvallinen työkalu tiemaksujen keräämiseen, vaan tarkoitukseen on turvallisempiakin vaihtoehtoja, kuten tietullit rahastusautomaatteineen tai mobiilisovellukset.

Lisää rahaa infrastruktuuriin

Vasemmistoliitto valmistelee parhaillaan omaa esitystään liikennepolitiikan uudistamiseksi. Anderssonin mukaan maamme liikennettä on tärkeä ohjata vähäpäästöiseen suuntaan nopealla aikataululla, ja samaan aikaan on varmistettava riittävä rahoitus liikenneverkkomme ylläpidolle. Myöskään kansalaisten palveluiden parantamista ei saa unohtaa.

Vasemmistoliiton ehdotuksessa esille tullaan nostamaan liikenneinfrastruktuurin investointien kasvattamista sekä liikennepolitiikan pitkäjänteisyyttä. Anderssonin mukaan yhä harvempi tarvitsee tulevaisuudessa oman auton. Hän kertoo, että MaaS (Mobility as a Service) eli liikenne palveluna onkin avainasemassa heidän suunnitelmissaan.

– Eihän kerrostalossakaan jokaisella asukkaalla ole omaa hissiä pystysuuntaiseen liikkumiseen, miksi vaakasuuntaiseen liikkumiseen tarvittaisiin jokaiselle oma auto, hän kysyy.

Lähde: Li Anderssonin blogi

***

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme