Mainos
Mainos

Moottori: Autoliiton puheenjohtaja voisi nostaa nopeusrajoituksia – "Meillä ei ole vuoristoja"

Autoliitto haluaa herätellä keskustelua nopeusrajoitusten tasosta, kertoo Moottori-lehti.

– Miksi junien, raitiovaunujen ja bussien matka-aikojen nopeuttaminen minuuteilla on tärkeää, mutta henkilöautoille etsitään jatkuvasti alhaisempia nopeusrajoituksia, Autoliiton puheenjohtaja Martti Merilinna kysyi avatessaan Autoliiton tiistaina Helsingissä järjestämän nopeusrajoitusseminaarin.

– Matka-ajalla on merkitystä. Suomi on tasainen maa, meillä ei ole vuoristoja. Voisi olla mahdollista nostaa nopeusrajoituksia.

Parilliset vai parittomat nopeusrajoitukset?

Kun nopeusrajoituksia 1970-luvulla otettiin käyttöön, silloin oli parillisten ja parittomien leiri. Silloin päädyttiin parillisiin 60:n, 80:n, 100:n ja 120:n kilometrin tuntinopeusrajoituksiin.

– Yllättäen suurin rajoitus, 120 km/h tuli käyttöön vain harvoilla teillä. Nyt pitäisi harkita asiaa uudelleen. On olemassa myös 110 km/h nopeusrajoitus, Merilinna muistuttaa lehden mukaan.

Merilinna perustelee ehdotustaan tapahtuneella kehityksellä.

– Kun nopeusrajoitukset tulivat voimaan 1970-luvulla, ne olivat silloin keskimäärin korkeampia kuin nyt. Autot ja tiet ovat kuitenkin kehittyneet. Myös kevyen liikenteen väylät ovat tulleet osaksi liikenneverkkoa.

Moottori-lehden julkaisija on Autoliitto.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme