Mainos
Mainos

Moottori: Auton ikkunoiden jättäminen raolleen on "täyttä itsepetosta" – vaikutus lämpötilaan vain asteen kymmenyksiä

Moottori-lehden verkkosivuilla julkaistussa blogikirjoituksessa Trafin asiantuntija ja entinen poliisi kertoo, miten pieni merkitys ikkunoiden raolleen jättämisellä on auton sisätilojen kuumenemiselle.

Pääkuvan video

MTV:n toimittaja testasi, kuinka pitkään terve aikuinen kestää kuumassa autossa

Trafin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen kertoo Moottori-lehden blogissaan testanneensa, miten ikkunoiden raolleen jättäminen vaikuttaa aurinkoiseen paikkaan jätetyn auton lämpenemiseen. Moni nimittäin luulee ikkunoiden avaamisen muutamilla senteillä pitävän lämpötilan kurissa, ja esimerkiksi eläimen jättämisen tällaiseen autoon olevan ihan okei.

Pohjonen kertoo olleensa kevään ensihelteillä kaupan kassajonossa, kun sisälle oli rynnännyt tuohtunut nainen, joka oli pyytänyt myyjää kuuluttamaan mustan maasturin kuljettajaa, koska autossa oli koira läkähtymäisillään.

– Ennen kuin myyjä edes ehti reagoida pyyntöön, tokaisi takanani jonossa ollut mies ”mitä hermoilet, mä jätin ikkunan auki”, Pohjonen alustaa koettaan.

Hän kertoo itsekin törmänneensä ohjeistukseen, että ikkunat tulisi jättää raolleen, jos autoon jää esimerkiksi lemmikki.

Puolessa tunnissa lämpötila lähes 60 astetta

Pohjonen suoritti testinsä aurinkoisella parkkipaikalla lämpötilan ollessa 23 astetta. Hän jätti autonsa istuimelle lämpömittarin ja avasi ikkunaa noin viisi senttiä. Auton sisälämpötila oli jäähdytetty ilmastoinnin avulla noin 19-asteiseksi ennen auton sammuttamista.

Kahdessa minuutissa 27,9 astetta. Kymmenessä minuutissa 41,2. Kahdessakymmenessä minuutissa 48,1. Puolessa tunnissa 57,4.

Ikkunat raollaan.

Kokeen uskottavuuden vuoksi se suoritettiin uudelleen niin, että ikkunat olivat kiinni ja Pohjonen itse auton sisällä. Hän kertoo saaneensa tarpeeksi "tieteen tekemisestä" 20 minuutin kohdalla, jolloin asteita oli hieman alle 50. Ero siihen, kun ikkunat olivat raollaan, oli Pohjosen mukaan vain joitakin asteen kymmenyksiä.

– Toisin sanoen, lemmikin paikka ei koskaan ole aurinkoon jätetyssä autossa. Ikkunoiden avaaminen on täyttä itsepetosta, sisälämpötilaan sillä ei ole merkitystä, Pohjonen toteaa.

Pohjonen on työskennellyt aiemmin poliisina, liikkuvan poliisin viestintäpäällikkönä sekä liikenneopettajana ja -toimittajana. Hän on toiminut myös MTV3-kanavalla esitetyn Suomen surkein kuski -ohjelman tuomarina.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme