Mainos
Mainos

Näyttääkö uusi Volvo V40 näin herkulliselta? Saksalaiset saamassa kovan haastajan

Brittiläinen autojulkaisu Auto Express on saanut käsiinsä kuvia Volvo V40:n väitetystä esituotantomallista.

Vuonna 2012 esitelty ja alustansa Ford Focuksen kanssa jakava V40 ikääntyy kovaa vauhtia. Volvo ei kuitenkaan ole unohtanut suosikkimalliaan, vaan V40:n seuraava sukupolvi pyrkii haastamaan Volkswagen Golfin, Audi A3:n sekä BMW:n 1-sarjalaisen aiempaakin kovemmin.

Aiemmin tänä vuonna esitelty XC40 oli Volvon ensimmäinen uutta CMA-alustaa hyödyntävä malli. V40 rakentuu tälle samalle muunneltavalle alustalle.

V40:n akseliväli vaikuttaa kuvien perusteella kasvavan nykyisestä, mikä toisi erityisesti takapenkille kaivattua lisätilaa. Myös ajotuntuma on XC40:stä poiketen vähemmän mukavuuspainotteinen.

Volvon tutkimus- ja kehitysjohtaja Henrik Green kertoi Auto Expressille, että CMA-alusta mahdollistaa hyvin erityyppisten ajoneuvojen rakentamisen.

– CMA on hyvä alusta katumaasturille, mutta voimme rakentaa sille myös matalampia, dynaamisempia autoja, hän sanoi.


Moottorivalikoimasta löytynee tuttuun tapaan kolme- ja nelisylinterisiä bensa- ja dieselmoottoreita. Volvon nykyiset hybridimallit tarjoavat tällä hetkellä jopa 400 hevosvoimaa, mutta V40:n hybridimalliin odotetaan maltillisempaa suorituskykyä pidemmällä toimintasäteellä. Myös täyssähköinen versio V40:stä on suunnitteilla.

CMA-alusta on kehitetty nimenomaan sähköautoja varten, mutta ensimmäinen sitä hyödyntävä sähköauto ei kuitenkaan ole Volvo. Tuore sisarmerkki Polestar on nimittäin tuomassa Polestar 2 -nimeä kantavaa tehosedania markkinoille vuoden 2019 jälkimmäisellä puoliskolla.

Uusi Volvo V40 esitellään ensi vuoden aikana.

Lähde: Auto Express

***

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme