Mainos
Mainos

Osaatko toimia oikein riistaonnettomuustilanteessa?

Syksyn hämärtyvät illat ja myöhäiset aamut saavat muutkin kuin autoilijat liikkumaan tiellä. Autoilijoiden tuleekin syksyisin ottaa huomioon hirvivaara liikenteessä. 

Aina riistaeläinkolaria ei voi välttää. Vaikka olisit ollut kuinka tarkkaavainen tahansa, saattaa eläin yhtäkkiä vain seisoa suoraan autosi edessä.

Hirven- ja peuranmetsästys alkaa suurimmassa osassa Suomea syyskuun viimeisenä lauantaina. Suomessa sattuu vuosittain noin 4000 hirvieläinkolaria, joista lähes kaikki aiheuttavat jälkitoimenpiteitä.

Hirvien kiima-aika, syksyn pimeys ja hirvien siirtyminen talvilaitumille lisäävät merkittävästi hirvikolaririskiä. Hirvet liikkuvat erityisesti aamu- ja iltahämärissä.

Toimi näin: 

Olitpa itse osallisena kolariin tai satuit kolaripaikalle, varoita ensin muuta liikennettä. Aseta varoituskolmio 200-300 metrin päähän onnettomuuspaikasta. Laita autosi hätävilkut päälle, ja siirrä se tien reunaan jos mahdollista. Huolehdi loukkaantuneista.

Hirvieläimen kanssa ajetusta kolarista tulee aina ilmoittaa hätäkeskukseen, vaikka eläin jatkaisi kulkuaan kolarin jälkeen. Hätäkeskuksesta myös kertoo, saako onnettomuuspaikalta lähteä. Hätäkeskus hälyttää riistanhoitoyhdistysten ylläpitämän suurriistavirka-apuorganisaation (SRVA) kautta paikalle asiansa osaavat jäljestäjät, jotka hoitavat tilanteen edellyttämät jatkotoimenpiteet. Muista merkitä kolaripaikka riistaonnettomuusmerkillä.

FAKTA:

Kuolleet hirvieläimet ja villisiat kuuluvat alueen riistanhoitoyhdistykselle ja suurpedot valtiolle.

Kuolleen eläimen luvaton ottaminen luetaan varkaudeksi.

riista.fi

Ellei riistaonnettomuusmerkkiä ole käytettävissä, merkitse paikka, jossa kuollut eläin on tai josta loukkaantunut eläin katosi metsään, jollain muulla näkyvällä merkillä – esimerkiksi muovikassilla tai huivilla.

Aina kun kolaroidaan riistaeläimen kanssa, tehdään ilmoitus hätänumeroon 112. Kuljettajan on mahdotonta arvioida, vahingoittuiko eläin vai ei. Pienikin yhteentörmäys voi johtaa eläimen loukkaantumiseen, eikä siitä jää välttämättä jälkiä onnettomuuspaikalle tai autoon. Petoeläin voi juosta pitkiäkin matkoja loukkaantuneena. Törmättäessä hirvilehmään on tärkeää kertoa, oliko lehmällä vasoja mukanaan, sillä ne voivat jäädä alueelle etsimään emäänsä ja aiheuttaa lisää onnettomuuksia.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme