Mainos
Mainos

Pakkastarina: Rekkakuski virui vessassa – pelastava enkeli astui esiin

Kysyimme Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin johtavalta asiantuntijalta Jussi Pohjoselta muistoja tiukkojen pakkaspäivien liikennekokemuksista.

Jussi Pohjonen on toiminut Trafin johtavan asiantuntijan töiden lisäksi urallaan myös poliisin tehtävissä. Hänen pakkastarinansa liittyykin joulun ajan hälytykseen 2000-luvun taitteessa. Annetaan hänen kertoa:

"Saimme joulupäivän aamuna tehtävän mennä huoltoasemalle, Karkkilan Essolle, joka nykyisin on ABC. Huoltamon vessaan oli kuulemma lukittautunut mies. Ja tämä piti paikkansa. Miesten vessan kopista löytyi nukkumasta mieshenkilö joka ei – yllätys, yllätys – ollutkaan mikään laitapuolen kulkija tai muutoinkaan minkään kemikaalin vaikutuksen alaisena. Hän oli Itä-Euroopasta tullut rekka- , siis raskaan ajoneuvoyhdistelmän, kuski, jonka ajoneuvo oli hajonnut aatonaattoiltana kyseisen huoltoaseman pihalle.

Kuten tunnettua, joulunpyhinä Suomessa lähes kaikki paikat ovat kiinni. Lisäksi tilanteesta teki erityisen haastavan yli 20 asteen pakkanen. Kuljettaja oli värjötellyt kaksi yötä kylmässä autossaan huoltoaseman pihalla. Kun huoltoasema oli auennut hän oli mennyt vessaan juomaan lämmintä vettä hanasta ja nukahtanut lämpimään.

Kaveri oli rahaton, kielitaito rajoittui muutamaan sanaan – viittoma- ja elekielen lisäksi. Kännykkä miehellä oli ja hän oli koittanut soitella asiapapereista löytyviin huolintaliikkeen numeroihin jotka eivät tietenkään jouluna vastanneet. Soittelun seurauksena akku oli loppunut ja lisää virtaa ei tullut koska mukana oli vain autolaturi ja auto taas ei inahtanutkaan.

Tehtävä aiheutti konstaapeleillekin päänvaivaa, pyhiä oli vielä useita jäljellä ja pakkasen luvattiin vain kiristyvän. Vaihtoehdot majapaikasta kävivät vähiin. Oikeastaan ainoalta mahdollisuudelta vaikutti putka, joka kuitenkin edellä käydyt tapahtumat ja ajankohta huomioiden vaikutti melko tylyltä ratkaisulta.

Pelastavaksi enkeliksi osoittautui paikallinen kuljetusyrittäjä joka oli tullut seuraamaan toimiamme. Työehto- ja kustannuspoliittisista erimielisyyksistä huolimatta hän päätti osoittaa todellista joulumieltä pulassa olevalle kollegalle ja järkkäsi yöpaikan yrityksen toimistolta. Lupasi vielä lämmittää saunankin ja hoitaa vähän jotain evästä pöytään."

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme