Mainos
Mainos

Paljastiko Matt LeBlanc vahingossa salaperäisen Top Gear -testikuskin henkilöllisyyden?

Kulttimaineen saavuttaneen The Stigin henkilöllisyyden paljastuminen ei olisi ensimmäinen kerta.

Frendit-sarjasta tuttu ja maailman suosituimman auto-ohjelman uudeksi juontajaksi valittu Matt LeBlanc saattoi paljastaa ohjelman tarkimmin varjellun salaisuuden sosiaalisessa mediassa, kertoo The Lad Bible.

The Stig on BBC:n auto-ohjelma Top Gearin testikuljettaja. Hän esiintyy aina pukeutuneena ajohaalariin ja kypärään, joten henkilöllisyys on jäänyt lähes aina mysteeriksi.

Tällä hetkellä henkilö mystisen The Stig -hahmon takana saattaa tuoreen väitteen mukaan olla 32-vuotias kilpa-autoilija Phil Keen.

Huhumylly käynnistyi, kun LeBlanc sekä niin ikään ohjelman juontaja-arsenaaliin kuuluva Rory Reid alkoivat seuraamaan Keenia Twitterissä. 

Lisää vettä kiukaalle lyö ajankohta. LeBlancin ja Reidin kerrotaan ryhtyneen seuraamaan Keenia Twitterissä heti uuden Top Gear -kauden julkaisutapahtuman jälkeen.

Kolmikolla ei tiedetä olevan minkäänlaista yhteyttä entuudestaan.

Roolissa useita eri kuljettajia

Phil Keenin on aiemminkin huhuttu toimineen roolissa. Muun muassa The Sun on uutisoinut Keenin paikanneen pitkään The Stiginä esiintynyttä Ben Collinsia vuosien varrella useasti.

Nascar- ja Formula 3 -sarjoissa ajanut Collins on itse paljastanut toimineensa Top Gearin salaperäisenä testikuljettajana. Collins on tehnyt stuntteja muun muassa James Bond -elokuviin.

Brittiläisen Daily Mail -lehden mukaan The Stigiä olisi esittänyt myös Heikki Kovalainen. Lehden mukaan Kovalainen oli puikoissa vuonna 2004, kun ohjelmassa testattiin Renaultin F1-autoa. Kovalainen toimi tuolloin ranskalaistallin testikuljettajana.

The Stigin on huhuttu olevan muun muassa Formula 1 -kuljettaja, kuten Julian Bailey, Damon Hill, Nigel Mansell tai Mark Webber.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme