Mainos
Mainos

Pelkäätkö pimeää? Et ole yksin – viisi vinkkiä jäiseen ja pimeään ajokeliin

Aikaisin alkanut talvi ja pakkasen puolella pysytellyt lämpötila on jo voinut totuttaa autoilijat tietynlaiseen keliin, mutta lisähaasteita syntyy, kun lämpötila pyörii nollan molemmin puolin. Liikenneturva muistuttaa, että auton pysähtymismatkaan on kiinnitettävä erityistä huomiota vaihtelevassa ajokelissä.

Tiet ovat liukkaimmillaan, kun ilman lämpötila pyörii nollan molemmin puolin. Kun sulanut lumi ja satanut vesi muuttuvat jäisiksi, pitenee myös auton pysähtymismatka huomattavasti.

– Kun tarvitaan paras pito, ovat nastarenkaat turvallisin vaihtoehto auton alle. Ne toimivat paremmin kuin muut jäisillä teillä, kun ollaan nollan asteen molemmin puolin. Hyväkuntoinen nastarengas tasaa kelinvaihtelua, kertoo Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara.

Elovaara korostaa, että nastattomallakin talvirenkaalla pärjää myös vaihtelevissa olosuhteissa. Kuitenkin erityisesti taajama-alueiden kovassa käytössä olevat risteysalueet voivat muuttua erittäin liukkaiksi.

– Tärkein asia jäisillä teillä on se, että kuljettaja itse tiedostaa, millaisilla renkailla ajaa ja missä kunnossa ne ovat, Elovaara jatkaa.

pysähtymismatka

Vaikeissa olosuhteissa auton pysähtymismatka siis pidentyy radikaalisti. Esimerkiksi 80 kilometrin tuntinopeudella kuivalla tiellä ajettaessa se on noin 50 metriä, mutta yli kolminkertaistuu tienpinnan ollessa jäinen. Lumisellakin pinnalla pysähtymismatka on kaksinkertainen kuivaan keliin verrattuna.

Liikenneturvan animaatiolla voit testata, miten olosuhteet ja auton nopeus vaikuttavat pysähtymismatkaan.

Joka kolmas suomalainen pelkää pimeää liikenteessä

Vaihtelevan lämpötilan ja sen tuoman liukkauden lisäksi ajamisen haasteena on vuodenaikaan kuuluva pimeys. Liikenneturvan kyselyyn vastanneista suomalaisista joka kolmas kertoi pelkäävänsä pimeää, häikäistymistä ja huonoa näkyvyyttä liikenteessä.

– Jos pimeällä ajamista pitää kamalana, voi pohtia, voisiko matkan tehdä valoisaan aikaan. Jos kuitenkin on pakko ajaa pimeällä, pitää miettiä, missä kunnossa auto ja kuljettaja itse ovat, Ari-Pekka Elovaara sanoo.

Erityisen tärkeää pimeään vuodenaikaan on huolehtia teknisten laitteiden kuten ajovalojen ja pesurien kunnosta, sillä niiden asianmukainen hyödyntäminen parantaa näkyvyyttä olennaisesti.

– Pimeässä on samat vaarat kuin päivänvalossakin, mutta niitä ei vain näe, joten on saatava mahdollisimman paljon valoa tielle. Ei kai kukaan juokse suoraan pimeään huoneeseenkaan, vaan etsii ensin valokatkaisijan, Elovaara havainnollistaa.

Tärkeää on myös tilannenopeus, sillä nopeuden alentamisesta on apua näkemiseen. Tällöin kuljettaja myös jättää itselleen pelivaraa pysäyttää auto tiukoissakin paikoissa.

– Nopeusrajoitusta ei tarvitse täyttää, vaan sen allekin saa ajaa, Elovaara päättää.

Viisi vinkkiä jäiseen ja pimeään ajokeliin:

  1. Tiedosta, millaisilla renkailla ajat ja missä kunnossa ne ovat
  2. Varaa matkaan normaalia enemmän aikaa ja vältä kiirettä
  3. Mieti, onko pakko lähteä matkaan pimeällä, jos se tuntuu epämukavalta
  4. Tarkasta ajovalojen ja pesurien kunto sekä käytä kaukovaloja aina, kun mahdollista
  5. Muista tilannenopeus ja hiljennä vauhtia, jolloin saat lisää pelivaraa

Lähde: Liikenneturva

***


Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme