Mainos
Mainos

Poliisi tehostaa valvontaa ensi viikolla – toiveena edes yksi päivä ilman liikennekuolemia

Poliisi valvoo ensi viikolla erityisesti suojatieturvallisuutta, turvalaitteiden käyttöä, kännyköiden käyttöä ajon aikana sekä muita tarkkaamattomuutta liikenteessä aiheuttavia tekijöitä.

Maanantaista keskiviikkoon kestävällä valvonnalla tuetaan myös torstaina 21.9. järjestettävää Euroopan laajuista liikennekuolematonta päivää.

Viime vuosien aikana taajamissa on tapahtunut lähes kaksi kolmesta jalankulkijan kuolemantapauksesta ja huomattava osa loukkaantumiseen johtaneista jalankulkijan onnettomuuksista. Uhreista lähes kolmannes on menehtynyt suojatiellä. Lisäksi jalankulkijoiden loukkaantumisista puolet on tapahtunut suojatiellä.

– Suojatieonnettomuudet tapahtuvat usein monen tekijän yhteisvaikutuksesta. Ajoneuvon kuljettajan keskittyminen ajamiseen ja ympäristön sekä muun liikenteen seuraamiseen voi herpaantua. Lisäksi ajonopeus saattaa olla liian suuri vallitsevaan liikenneympäristöön ja olosuhteisiin nähden, poliisitarkastaja Timo Ajaste Poliisihallituksesta arvioi.

Tarkkaamattomuusvalvonnassa valvotaan kaikenlaista toimintaa, joka vaikuttaa ajamiseen keskittymiseen tai muun liikenteen havainnointiin. Ajasteen mukaan tyypillisesti tarkkaamattomuus johtuu puhelimeen puhumisesta sekä viestien lukemisesta tai kirjoittamisesta ajon aikana.

Euroopan komissio on arvioinut, että tarkkaamattomuus on riskitekijänä 10–30 prosentissa liikenneonnettomuuksista.

Turvavyöt pelastavat

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat ovat arvioineet, että kuolemaan johtaneissa tieliikenneonnettomuuksissa turvavyötä käyttämällä noin joka kolmas olisi pelastunut.

– Liikenneturvallisuuden kannalta on myönteistä se, että turvavyön käyttö on lisääntynyt viime vuosina. Etenkin henkilöautojen takapenkeillä ja pakettiautojen etuistuimilla jää turvavyö kuitenkin edelleenkin kiinnittämättä liian usein. Poliisin keinot lisätä turvavyön käyttöä ovat valvonta ja valistus, Ajaste täsmentää.

Päivä ilman liikennekuolemia

Alkuviikon valvontaoperaatiolla poliisi tukee Euroopan liikennepoliisiverkoston TISPOLin torstaina 21.9. toteuttamaa liikennekuolematonta päivää. Päivän tavoitteena on, että Euroopassa ei tuona päivänä kuolisi yhtään ihmistä liikenneonnettomuudessa.

Lähde: Poliisi

***

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme