Mainos
Mainos

Robottiautot olleet osallisina jo kymmenissä kolareissa – näin monessa teknologia on ollut syypää

Kaliforniassa robottiautoille sattuneista onnettomuuksista käytännössä kaikki ovat johtuneet ihmisen virheistä.

Pääkuvan video

Tesla-kuski hyppäsi pelkääjän paikalle kesken ajon

Kuljettajattomien autojen kolareista kohistaan paljon, mutta lähes aina syy on muualla kuin itse autoissa, selviää Axiosin Kaliforniassa tekemästä selvityksestä. Tilastossa on mukana 88 kahden ajoneuvon välistä onnettomuutta, ja niistä 81:ssä syy oli vanhanmallisissa, kuljettajallisissa autoissa.

Tilasto kattaa vuodet 2014-2018.

Axiosin raportti luokittelee onnettomuudet ajotavan mukaan itseohjautuviin tai tavanomaisiin sekä sen, liikkuiko ajoneuvo vai oliko se pysähtynyt onnettomuustilanteessa.

Kuljettajaton älyauto oli vastuussa vain yhdessä onnettomuudessa niistä 62:sta, joissa ajoneuvo oli itseohjautuvassa tilassa. 61 tapauksessa syyllinen oli joko kuljettaja tai toinen auto.

Kun kuljettajatonta autoa ajettiin tavallisella tavalla, ne aiheuttivat 6 yhteensä 26 onnettomuudesta.

Tunnetuimpia kuljettajattomien autojen kehittäjiä ovat Waymo, Uber ja Tesla, mutta pelkästään Kaliforniassa on 55 sellaista yritystä, joilla on lupa testata älyautoja liikenteessä. Monia autoja testataankin toistaiseksi vain tarkkaan valituilla reiteillä tai suljetuilla radoilla.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme